Äsken kävin Muskan ja Sannin kanssa parin kilometrin ripeällä potkukelkkalenkillä. Olipas mukavaa, täytyy varmaan ne Muskan husky-valjaat kaivaa jostakin esiin ja kokeilla taas niitten kanssa.

Eilen käytiin Ollin kanssa katsomassa Riku suokkaan versio Luolamiehestä. Antti ja Sanni olivat Mamman ja Papan matkassa Porissa raveissa. Luolamies oli hyvä; paljon naurua ja myös ajatuksia herättävä. Porin matkaajat tulivat pokaalin kanssa kotiin. Kingi, Papan ja Make kimppatykki, oli voittanut.

 

Tottista la-su

Eilen ja tänään Purson parkkiksella Siurossa. Eilen Katin kanssa, tänään Kati, Jaana, Olli ja Minä. Muska oli eilen vähän ensin unessa, mutta kun sain sen herätettyä niin oli välillä oikein hyvä. Jääviä liikkeitä taas tahkottiin ja Muskahan tarjoaa seisomista joka käänteessä. Yhden huippu-maahanmenon kyllä teki, ihan ok.

Tänään jotenkin odotin kauheasti, mutta en Muskaa saanut syttymään ihan samaan kuin eilen. Aluksi seurautin vuorotellen oikealle ja vasemmalle kääntyen, olisko vasemmalle kääntyminen inasen parempi kuin mitä on ollut (kotona ruokakupilla treenattu tuota vasenta). Istumiset ja maahanmenot ihan persiistä, eikä seisomisessakaan paljoa kehumista. Seisomisessa väistää kun tulen vierelle. Että näin, taas tuntuu siltä, että ollaan valovuoden päässä koesuorituksesta.