image-normal.jpgOnnistuin ottamaan kuvan siten ettei pöydän vieressä oleva paneelikasa näy.. Vähän on vaiheessa vielä. Helmikuun viimeiset päivät pakkailtiin tavaroita ja siirryttiin "Hopeelle". Raksa-aikainen perheen nuorison käyttämä nimitys uudesta kodista on jäänyt elämään.

Ei mennyt alku ihan käsikirjoitusten mukaan, ei toiminut paskaviemäri eikä lämmitys. Molemmat aika oleellisia asumisviihtyvyyteen vaikuttavia asioita. Syitä, seurauksia &euroja puidaan vielä jonkun aikaa, mutta järjestelmät pelittävät nyt.

Tavaroita on vielä erilaisissa laatikoissa ja nyssäköissä, pahvilaatikoiden seassa kompuroidessa on pari kertaa mielessä käynyt, että mitä h..ttiä tällä kaikella roinalla tekee.