Merinäkymät olivat upeita, erityisesti muutamien asuntojen makuuhuoneet isoine ikkunoineen jäivät mieleen.

Jostain syystä katselin paljon saunoja, vaikka saunaremonttia ei ole suunnitteilla. Osassa saunomista oli myös panostettu merinäköalaan. Saunoissa oli hyvin (jo);perinteisiä ratkaisuja: luonnonläheisiä värejä, lasiseinä ja lauteisiin upotettuja kiukaita. 

Useamman tunnin messukierroksen jälkeen kävimme etsimässä Airbnb majapaikkamme. Se oli loistavalla sijainnilla vanhassa kaupungissa Suolatorin reunassa ja kävelymatkan päässä Kuningattaren rannan alueelta. Illaksi palasimme messualueelle Ressu Redfordin keikalle ja kiersimme vielä muutamassa kohteessakin, joihin emme olleet päivällä enää jaksaneet jonottaa.

Kiireettömän aamupalan nautimme Liisantalossa, Tuhannen tuskan kahvilassa. Kahvit ruusukupeista ja sunkit, eli suolaiset munkit. Loviisasta ajelimme Ströforsin ruukin ja Lahden kautta kotiin. Vierailimme historiallisen ruukkialueen eri museoissa: Pajamuseossa, Alapajassa ja konttorimuseossa. Nähtävää on myös 1770-71 rakennetussa Ruotsinpyhtään kirkossa, jossa on Helene Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu, Ylösnousemus.

Lahdessa kävimme katsomassa Jari Litmasen patsasta.

Burmesterhaus, asuntomme ylimmässä kerroksessa upeilla alppinäkymillä.

Näkymä Burmesterhausin yläkerran ikkunasta kylälle päin.

Königssee ja Obersee 

Ja siitä se sitten lähti. Tiistai aamuna söimme  verkkaisen aamupalan ja lähdimme kävellen kohti Königssee-järveä. Kävelyreitti kulki rautatieaseman jälkeen maalaismaisemassa pitkin joen vartta. Königsseen rannan tuntumassa oli isot parkkipaikat ja jonkinlainen rykelmä ravintoloita ja matkamuistokojuja. Ostoskadun päästä löytyivät venelaiturit ja lipunmyynti. Ostimme liput järviristeilylle ja ahtauduimme täpötäyteen veneeseen, minkähänlainen tungos täällä on kovimman sesongin aikana. Ihmispaljouden tuoma ahdistus häipyi hetkessä kun vene lipui hiljalleen korkeiden vuorten ympäröimässä kimaltelevassa vedessä. Matkan edetessä opas puhuu taukoamatta, kertoo varmaankin järvestä ja ympäröivistä vuorista ja ties mistä. Ainakin osoittelee vuorotelleen veteen ja vuorille. Kaikki tarinointi vain saksaksi eli ei käsitystä mitä kerrottiin. Puheen päätteeksi opas kaivoi jostakin torven ja soitteli kauniita sävelmiä. Hetken hiljaisuuden jälkeen vuoret vastasivat, soitto soi kaikuna takaisin. 

Menomatkalla vene pysähtyi apostoli Bartolomeuksen kappelilla.  St. Bartolomeukselta lähtee eripituisia ja - tasoisia patikkapolkuja ympäristöön. Me kuljeskelimme kappelin nurkilla maisemia ihaillen ja jatkoimme hetken päästä venematkaa kohti päätepysäkkiä, Saletia. Nousimme veneestä jä lähdimme muiden perässä polkua pitkin kohti Oberseeta. Königssee oli huikean kaunis jyrkkine seinämineen ja vesiputouksineen, mutta pikkujärvi Obersee mykisti kauneudellaan. Vihreänä kimalteleva järven pinta heijasteli ympäröiviä lumihuippuisia vuoria ja kauniin sinitaivaan, kuin satukirjan sivuilta. Oberseeltakin näytti lähtevän eritasoisia vaellusreittejä ympäristöön, me kävelimme järven rantaa kiemurtelevaa polkua vastarannalla olevaan Fischukelalm kuppilaan. Kuppilan terassilla nautittujen oluiden jälkeen paluu venerantaan ja takaisin lähtölaituriin.

Paluumatkan Königsseen parkkipaikalta tulimme bussilla. Kävelykilometrejä tälle päivälle kertyi 18. 

venelaituri ja Königssee risteilylle lähdössä oleva vene. Määränpää on Salet, matkalla vene pysähtyy menen tullen  St. Bartolomeuksessa.

Obersee järvi ja vastarannalla pienenä pisteenä näkyy Fischukelalm​ kuppila.St. Bartolomeus on roomalaiskatolinen pyhiinvaelluskirkko. Se on nimetty alppiviljelijöiden ja meijerimiesten suojelija, apostoli Pyhän Bartolomeuksen mukaan.

Kehlsteinhaus
Keskiviikkona oli vuorossa Kehlsteinhaus, Kotkanpesä. Bussien lähtöpaikalle asti pääsee omalla autolla, bussilla, kävellen tai jollain muulla kulkupelillä. Loppumatkan vaihtoehtoina on bussikyyti tai vaihtoehtoisesti voi valita noin kahden tunnin mittaisen kävelyreitin. Oma matkamme bussien lähtöpaikalle oli yhdistelmä köysirataa ja patikointia. Obersalzbergsbahn Cablecar vei meidät rinnettä ylös, puolessa välissä matkaa piti omatoimisesti vaihtaa hissikopasta toiseen ja matka jatkui polvet tutisten tehdyn vaihto-operaation jälkeen. Pääteasemalta kävelimme noin puoli tuntia ja olimme ylös Kotkanpesälle menevien bussien lähtöpaikalla. Bussikyyti ylös hissitunnelin suulle jyrkkää ja mutkikasta vuoristotietä tarjoili meille mahtavia maisemia pitkin matkaa. 

Historiallinen, 1949 rakennettu, köysirata oli melkoinen elämys korkeanpaikankammoisille. Tässä lähtötunnelmissa. Yläasema on noin 1000 metrin korkeudessa ja sieltä lähtee opastettuja vaellusreittejä eri suuntiin. ​Berchtesgadenin kävelyreitit ovat selkeästi opastettuja, matka määränpäähän kerrotaan ajassa ei etäisyyksinä.

Bussikyyti tuo kävijät hissitunnelin sisäänkäynnin luokse.. Marmorinen,124 metrin pituinen tunneli päättyy pyöreään odotushuoneeseen. Ylös vievä hissi on pramea; kuparia ja peilejä. Hississä oli kuvaaminen kielletty, tosin suuri osa kävijöistä ei näyttänyt kieltoa noudattavan.

Näkymä Kotkanpesältä, kaukana alhaalla näkyy edellisen päivän retkikohteemme Königssee.

Tunturisusi blogista löytyy infoa ja yksityiskohtia Kotkanpesän rakentamisesta.

Kahvilan terassilla nautittujen jätskiannosten ja maisemien ihailun jälkeen bussikyyti toi meidät takaisin alas vuorelta parkkipaikalle. Päivä oli helteinen, joten päädyimme linja-autokyydillä "kotimatkalle" Berchtesgadeniin ja Burmesterhausiin.

Hintersee ja Wimbachklamm

Bussi 846 oli jo rautatieaseman pysäkiltä lähtiessä täynnä. Suurimmalla osalla matkustajia oli reppu ja vesipullo ja he jäivät bussista Wimbachklammin pysäkillä. Me jatkoimme vielä eteenpäin, Hinterseelle. Hinterseen vesi on  muiden alppijärvien tapaan smaragdinvihreää. Järven ympäri kiertää helppolukuinen reitti, siellä täällä on penkkejä levähtämistä ja maisemien ihailua varten. Hintersee on innoittanut monia taiteilijoita vuosikymmenten aikana. Taiteilijoista ja heidän teoksistaan löytyi pieniä opastauluja reitin varrelta. Täältäkin lähtee eripituisia patikointireittejä ympäristöön, me tyydyimme leppoisaan kävelyyn järven ympäri.

Paluumatkalle lähdimme linja-autolla. Muutaman pysäkin jälkeen päätimmekin kävellä, jäimme kyydistä ja lähdimme seurailemaan Wimbachklammin opasteita.

Itse Wimbachklamin rotkoreitti on melko lyhyt, mutta sitäkin upeampi. Reittiä kuljetaan pitkin puusiltoja, vettä valuu pieninä ja vähän suurempina puroina alas kallioseinämiä. Rotkon kosteudessa viihtyvät kasvit peittävät seinämiä ja kaikkialla on vihreän eri sävyjä. Vettä roiskahtelee aika ajoin kulkijan niskaan. Meidän lisäksemme rotkoreitillä oli vain muutamia muitakin turisteja yhtä aikaa,joten saimme rauhassa nauttia veden kohinasta ja kiireettömästä tunnelmasta. 

Wimbachklammilta jatkoimme kävellen kohti Berchtesgadenia. Opasteet täälläkin selkeitä ja patikointireittejä riittää. Askeleita tälle päivälle 31115.

Perjantaina suolakaivos ja pyykkipäivä

Berchtesgadenin suolakaivos on Saksan vanhin aktiivinen suolakaivos. Suolaa on louhittu alppien syvyyksissä yli 500 vuoden ajan. ​Suolakaivoksen omilla sivuilla kerrotaan kaivoksen historiaa ja sieltä löytyy myös kierroksen reittikartta. Ostimme liput perjantai iltapäivälle, aamupäivän käytimme pyykinpesuun paikallisessa itsepalvelupesulassa.

Kaivoskierros alkoi pukeutumisella paksuihin sinisiin haalareihin. Haalarikansa ohjattiin junan kyytiin, joka kuljetti ryhmän tunneleita pitkin kävelyosuuden alkuun. Tunnelikierrokseen sisältyi pari mäenlaskua ja kaivoksen järvi ylitettiin lautalla.​Itsepalvelupesula Berchtesgadenissa
 

Salzburg
Lauantaina matkamme jatkui Salzburgiin. Kätevin kulkuväline siirtymiseen oli Berchtesgadenin rautatieaseman pysäkiltä lähtevä bussi, puolessa tunnissa olimme Salzburgin rautatieasemalla.
Yhden yön mittaisen vierailun tutustumiskohteiksi kaupungin nähtävyyksistä poimimme Mirabell palatsin ja Mozartin. Majapaikan olin valinnut kriteerillä "lähellä rautatieasemaa". Hotelli oli lähellä asemaa ja riittävän siisti, siinä ne meriitit olivatkin. Aseman seutu ei ole kauneinta osaa Salzburgista. Majoittumisen ja lounaan jälkeen suunnistimme vanhaan kaupunkiin katsomaan kävelykatu Getreidegassanilla sijaitsevaa Mozartin synnyinkotia. Vastapäisessä turistikaupasta eväiksi ostettuja Mozartin kuulia mutustellen  jatkoimme matkaa Mirabell palatsille. 1600 luvulta peräisin oleva geometrinen puutarha ja lukuisat patsaat  olivat upea näky kesäillan auringon paisteessa.

Olimme ostaneet liput illan Mozart konserttiin, samalla pääsimme tutustumaan palatsin sisätiloihin. Hienoltahan se soitto kuulosti Marmorisalin juhlavilla jakkaroilla istuen.  

Mozartkugel. Kondiittori Paul Fürst keksi nämä Salzburgin kuuluisat herkut vuonna 1890. Aidot kuulat tunnistaa hopeanvärisestä kääreestä ja pyöreästä muodosta. Teollisesti valmistetuissa kuulissa on kullanvärinen kääre ja yksi sivu litistetty.

Mirabell palatsi, pieni osa  barokkipuutarhaa ja Pegasos patsas. 

Chur
Sunnuntai oli matkapäivä. Junailimme Salzburgista  yhdellä junanvaihdolla Churiin, Berninan lähtöpisteeseen.

Chur on Sveitsin vanhin kaupunki yli 5000 vuoden asutushistoriallaan ja Churin vanhaa kaupunkia pidetään yhtenä maan parhaiten säilyneistä vanhoista kaupungeista. Hotellimme oli aivan vanhan kaupungin sydämessä. Iltakävelyn verran tutustuimme hotellin ympäristöön ja lähinähtävyyksiin. Iltapalaksi nautimme Sveitsiläisten keksintöä, juustofondueta. Fonduella ei ole keksijää, mutta jäljet johtavat sveitsiläisiin alppikyliin. Vanhin tunnettu fondue-resepti on zürichilaisessä keittokirjassa vuodelta 1699.

Julkisuuteen nykyinen, moderni, fondue eli viinissä sulatettu juusto ilmestyi 1870-luvulla ja se nousi heti epävirallisen kansalliherkun asemaan. Fonduemme tarjoiltiin yksinkertaisten lisukkeiden vaaleiden leipäpalojen ja kuorineen keitettyjen perunoiden kanssa.

Bernina Express

​Bernina Express on sveitsiläinen junareitti, joka kulkee Alpeilla Churista, Davosista ja St. Moritzista Italian Tiranoon. Suurin osa reitistä on Unescon maailmanperinökohdetta. Saman reitin pääsee toki paikallisjunillakin, mutta me halusimme ehdottomasti tehdä matkan Alppien yli Bernina Expressillä. Olin varannut meille ikkunapaikat aamulla lähtevään junaan jo hyvissä ajoin talvella.

Berninan reitti oli huikea; lumihuippuisia vuoria, siltoja ja tunneleita. Lähtöpiste Chur sijaitsee 584 metriä merenpinnan yläpuolella. Bernina Expressin korkein kohta on Berninan solassa 2253 metrin korkeudessa sijaitseva Ospizio Bernina.

Korkeimillaan rata kulkee puurajan yläpuolella ja ohitamme Lago Biancon, valkoisen järven. Maisema on karu ja kaunis.

Juna pysähtyy Alp Grümin asemalla 2091 metrin korkeudessa noin vartiksi. Pieni jaloittelu, maisemien ihailu ja pakolliset selfiet. Pysähdyksen jälkeen onkin pelkkää alamäkeä, loppupäässä reittiä rata kulkee enää 430 metrin korkeudessa. Italian raja ylitetään muutama kilometri ennen pääteasemaa, Tiranoa. Lago Bianco

Alp Grümin aseman kyltti.

Tiranoon tutustuimme lähellä asemaa olevan ravintolan verran. Pizzan ja oluen jälkeen matka jatkui bussi-juna yhdistelmällä kohti Leccoa ja Comojärveä.

Comojärvi
Käynti Comojärvellä on ollut pitkään ajatuksissa ja nyt se osui luontevasti reitille. Kahdeksi yöksi asetuimme junantuomina Rantakaupunki Leccoon. Lecco on hyvien junayhteyksien varrella noin 50000 asukkaan kaupunki Comojärven oikeanpuoleisessa sakarassa (koilliskulma). Milanoon täältä on noin 50 kilometriä.Lecco

"Pohjois-Italian Como on maan hehkutetuin järvi ja Bellagio sen kuuluisin kylä" oli jonkun lehtijutun otsikko. Bellagiota kutsutaan myös Comojärven helmeksi ja sinne on kuulema parasta saapua lautalla. Näin tehtiinkin, ensin junalla Leccosta Varenneen ja sieltä lautalta Bellagioon. Kylän keskusta on pieni ja sinne noustaan rannalta jyrkkiä ja kapeita mukulakivikujia. Pääkatu Via Garibaldi on vähän autoa leveämpi väylä. Pieniä kauppoja ja kahviloita, erivärisiä vanhoja rakennuksia ja kiireetöntä kuljeskelua. Tämä on oikein hyvä paikka olla tekemättä mitään. Tosin Berchtesgadenin rauhasta ei Comolla ollut tietoakaan, tungosta riittää jo kesäkuun alkupuolella. 
Bellagio, kapeat jyrkät mukulakivikujat vievät rannalta pääkadulle.

Paluumatkalla Bellagiosta Lecoon pysähdyimme Varenneen. Lounas pitkällä kaavalla Hotel du Lacin terassilla comojärveä tuijotellen.

Munchen
Torstai oli matkapäivä, siirryimme Leccosta Milanon ja Veronan kautta Müncheniin. Yöpyminen päärautatieaseman lähellä olevassa hotellissa ei ollut kaksinen. Huoneeseen oli korjaustöiden jäljiltä jäänyt suojapaperi eteisen lattiaan ja kaikesta päätellen olivat työtään jatkamassa seuraavanakin päivänä. Remonttiryhmä kolisteli aamulla aikaisin omilla avaimillaan huoneeseemme. Lähetettiin aika nopsaan takaisin käytävään.

Jätimme rinkat läheisen ravintolan varastoon säilöön(bagbnb) ja lähdimme tutustumaan Münchenin nähtävyyksiin. Listallamme oli Olympia puisto ja stadion, Hofbräuhaus ja Marienplatz.

Oluttupa Hofbräuhausissa söimme makkaraa ja muussia, joimme olutta ja kuuntelimme torvisottoa.

Vuoden 1972 olympialaisiin rakennettu Olympiapuisto ja stadion ovat näkemisen arvoisia kohteita. Stadionilta purettiin edellisen illan konsertin rakenteita, silti juhlavan näköistä. Yritimme arvailla missä kohtaa rataa Lasse Viren kaatui 1972 kisoissa. 
 

Viimeiseksi yöksi siirryimme hotelliin lentokentän lähelle ja Airbalticin aamulennolla Pirkkalaan. Illalla Munchenin saavutti koko yön kestänyt raju ukonilma, joka sotki junaliikennettä ainakin meidän vuorokautta aiemmin kulkemallamme reitillä.

Olympiastadion

• Berchtesgaden, Burmesterhaus 12.-17.6, 495 eur
• Salzburg, 17.-18.6. Harry's XL Hotel, 112 eur
• Chur, 18.-19.6. Hotel Franziskaner, 114 eur
• Lecco, 19-21.6. Hotel Albertin, 330 eur
• Munchen, 21.-22.6. Drei Loewen, 111,78 eur ja 22.-23.6. Prizeotel Munich AirPort 64;35 eur.

Tällä kertaa hotellin valinta (=arpa) osui pienen googlettelun ja bookingin selailun jälkeen Kensingtonin puiston viereen lähelle Queenswayn asemaa. 39 Studios kahdeksi yöksi ja aikaisen aamulennon vuoksi viimeinen yö Stanstedin lentokenttähotellista (Hampton by Hilton).

Millwallin peliin emme lopulta päässeet, koska ottelu peruttiin joukkueen hyvän Cup menestyksen ja otteluiden päällekkäisyyksien vuoksi. Skippasimme reissun jalkapalloturismiosuuden ja kävimme sen sijaan iltapäiväteellä ja National History Museumissa.
Museon sisäänpääsy on ilmainen. Sisäänpääsyaika kannattaa kuitenkin varata ennakkoon museon nettisivuilta, niin välttyy jonottamisella. Kuten muutkin Lontoon museot, tämä oli valtava. Olihan siellä nähtävää ja hämmästeltävää. Museota kierrellessä mielessä vilahti myös Karhuherra Paddingtoni elokuvasta kohtaus, jossa Paddington pakeni museonjohtajaa yöllisessä museossa jottei joutuisi täytetyksi karhuksi esille johonkin vitriiniin..

Iltapäivätee paikoissa löytyy valinnanvaraa ihan joka lähtöön, ilman pöytävarausta me päädyimme Great Marlborough Streetille, Liberty tavaratalon Arthur's Café nimiseen paikkaan. Bucketlistalle jäi vielä se Hotelli Ritzin iltapäivätee pianonsoiton säestyksellä. Hyvä ja näyttävä oli Arthur's Cafénkin teehetki.

Näyttävä on Liberty tavaratalokin. Rakennus on valmistunut 1924 ja se on rakennettu kahden laivan (HMS Impregnable ja HMS Hindusta) puusta. Tumma puu ja valkoinen rappaus julkisivussa tekevät rakennuksesta erottuvan maamerkin Sohossa. Sisällä tavaratalossa kerrokset kiertävät avointa keskiosaa, tumma puu hallitsevana myös sisätiloissa.

Hotelliin majoittumiseen jälkeen kävelimme Portobellon roadille katsomaan markkinoita ja etsimään osoitteessa Portobellon road 280 olevaa Notting Hill elokuvasta tuttua sinistä ovea. Markkinakojuja keräiltiin jo pois ja juuri sitä sinistä ovea emme löytäneet.

Aiemmilla matkoilla Kensingtonin puisto ja Hyde Park on jääneet aika pienelle huomiolle, nyt korjasimme tilanteen. Kuljimme puistoja ristiin rastiin ja tutkimme tarjolla olevia nähtävyyksiä; Kensingtonin palatsi, italialainen puutarha, Prinsessa Dianan muistoksi rakennettu suihkulähde ja Albert Memorial.

Sunnuntain aamulenkkinä kävelimme Hyde Parkin kautta Buckinghamin palatsille. Matkalla näimme lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä, hevosia ja koiranulkoiluttajia. Speakers' corner oli hiljainen, vain erilaisia julisteita ja kuvia menneiltä ajoilta. Kukaan ei taida pitää enää puheita.

Buckinghamin palatsi näytti samalta kuin edellisellä kerralla. Paljon ihmisiä joka puolella, mutta päin vastoin kuin odotimme ei mitään näkyvää Kuningatar Elisabethin muistoksi. 

Ennen siirtymistä Stanstedin pyörähdimme ihmettelemässä Spiltalfieldsin ja Petticoat Lanen markkinoita. Kojuja vieri vieressä, myynnissä kaikkea mahdollista mekkoja, hattuja, laukkuja, koruja, ihan mitä vaan. 

Yhteenveto

Lennot
Menopaluu TMP Pirkkala > Lontoo Stansted/ Ryanair
Pe 27.1.23 klo 12.30 > 13.15
Ma 30.1.23 klo 8.20 > 13.00
129,46 eur, sis.priority boarding, 2 cabin bags

​Hotellit
​​- 39 Studios 27.-29.1.23, 291 eur

- Hampton by Hilton 29.-30.1.23,  125 eur

Vuokra-autovertailujen jälkeen Munchen-Praha-Wien-Munchen välisille matkoille valikoituikin juna. Tästä suuri kiitos facebookin aktiiviselle ja asiantuntevalle "maata pitkin matkustavat" ryhmälle. Munchenin lentokentältä pääsi sujuvasti yhdellä junan vaihdolla Prahaan. Tosin ensin hyppäsimme väärään paikallisjunaan ja kävimme tutustumassa parin pysäkin verran maisemiin toisessa suunnassa. 

Iloinen turisti Hallbergmoosin "asemalla" odottelee paluukyytiä Munchenin lentokentälle.

Kolme yötä Prahassa, pari susijengin peliä huikeissa tunnelmissa O2 areenalla ja pienet juhlat Sudenpesässä. Pelien välipäivänä tutustumista kaupunkiin, aamiaispaikat ja illallispaikat valitsimme eri matkablogien suositusten ja vinkkien perusteella. Hotellimme ruokatarjonta jäikin sitten kokonaan testaamatta. Aamiaispaikoista erityisesti mieleen jäi Cafe Imperial loisteliane puitteineen.

Cafe Imperial

Prahassa ei voi välttyä tutustumasta kaupungin olutkulttuuriin. U Pinkasussa kävimme maistelemassa Pilsner Urquellia ja tuhdit annokset tsekkiläistä kapakkaruokaa. Lähellä hotelliamme oli toinenkin perinteinen oluttupa U Vejvody ja "Kaksi kissaa"  U Dvou kocek oluttuvassa kävimme myös.

O2 areena oli ihan kelpo pelipaikka ja hyvin saavutettavissa metrolla. Prahan edullinen hintataso oli täälläkin nähtävissä sekä ruoan että juoman hinnoissa.

Pelien välipäivän aamuna lähdimme ratikalla numero 22 kohti Hradcany kukkulaa ja Prahan linnaa.
Prahan linnassa on valtavasti nähtävää; alueella on palatseja, kirkkoja, museoita ja puutarhoja. Näistä tunnetuimpia ovat Pyhän Vituksen katedraali ja Kuninkaanpalatsi. Kuvasimme katedraalia ja kaikkea muutakin edestä ja sivuilta ja kiertelimme aluetta ristiin rastiin. Linnan alueelle pääsee ilmaiseksi, mutta jos haluaa vierailla sisällä näyttelyissä täytyy ostaa lippu. Lippua emme ostaneet ja nähtävää riitti ilman lippuakin. Hetkeksi pysähdyimme terassille, josta oli ihan huikeat näkymät yli kaupungin. Kaupungin keskustaan palasimme kävellen, alkumatka linnanportaita ja loput leppoisasti alamäkeen. Ratikalla ylös kukkulalle ja kävellen alamäkeen osoittautui erinomaiseksi reittivalinnaksi.

Tasavallan aukiolla sijaitseva Dalin pronssinen yksisarvinen vesitos on kadottanut sarvenssa. Google-haulla löytyy kuvia sarven kanssa ja tässä ilman sarvea.

Muistutus Samettivallankumouksesta.

Tiistai aamuna oli aika jatkaa matkaa kohti Wieniä. Junamatka maksoi pari kymppiä nuppia kohti ja kesti noin neljä tuntia. Toisin kuin München Praha välillä, tässä junassa oli kaikilla maskit.

Mitä nähtävää on Wienissä ja mihin kannattaa lyhyellä reissulla panostaa?Minulle koko Wienin reissun syy oli Espanjalainen ratsastuskoulu ja ne kuuluisat hevoset. Näytökset pidetään viikonloppuisin, arkipäivisin pidettäviin harjoituksiin myydään myös lippuja. Heti kun Wien varmistui matkakohteeksemme varasin  lipun harjoituksiin. Olen kaikenlaisissa maneeseissa katsellut ratsastusta, tämä kokemus oli kyllä ihan omaa luokkaansa. 

Iltapäiväkahvit ja ne oikeat Sacher kakut nautiskelimme hotel Sacherin kahvilassa. Iltapalaksi, ensikertalaisena Wienissä, söimme wiener schnitzelit.Kaksi yötä kauniissa Wienissä ja juna vei meidät takaisin Münchenin lentokentälle, josta Air Balticin kyydillä Pirkkalaan. 

Yhteenveto ja faktat matkasta:

Suorat lennot TMP-MUC-TMP 2.9 - 9.9.  311,96 eur

Liikkumiset kaupungista toiseen junalla ja kaupungeissa ratikalla/bussilla. Junamatkat reilusti etukäteen ostettuina kannattaa, hinnat nousevat. Oma/ vuokra-auto olisi ollut tällä reissulla turha (ja kallis). Junalippuja varatessa vertailin eri maiden junayhtiöiden lippuhintoja.

Hotellit
Praha: Unitas Residence (3.-6.9) 215 eur ja Hotel Zlatá Váha (2.-3.9.) 89,10 eur. Pidempi varaus on alkuperäisen matkasuunnitelman mukainen. Reissusuunnitelmien muututtua ei hotellissa ollut enää tilaa, siksi ensimmäinen yö Prahassa eri hotellissa.

Wien: Hotel Post Wien (6.-8.9.) 258 eur.

Munchen: Ramada by Wyndham Munchen Airport (8.-9.9.) 55,89 eur. Tämä oli jonkinlainen korona-ajan supertarjoushinta. Hotelli oli melko uusi ja hyvin siisti. Lyhyen (taksi)matkan päässä lentokentältä.

Helsingin kautta siksi, että Unescon maailmanperintökohteiden listaltamme oli vielä Suomenlinna rastittamatta. Ajoimme auton parkkiin yöpaikaksi valitun Grand Hotel Marinan eteen ja tallustelimme kohti Kauppatorin laiturista lähtevää laivaa.

Parin tunnin patikointi ristiin rastiin ympäri saarta keskipäivän helteessä ja suunta kohti hotellia. Edellisen kerran olen Suomenlinnassa käynyt Metsäkylän ala-asteen luokkaretkellä vuonna 1987 eli aikana ennen maailmanperintöluetteloon liittämistä (1991). Vielä puuttuu Unescon kotimaisista kohteistamme Struven ketjun pisteitä.

Illan ohjelmassa oli kieltolakiristeily ja illallinen. Pari tuntia paatilla Helsingin edustalla ja hyvää ruokaa. Vähän enemmän reitin esittelyä olisin toivonut. Nauhalta tullut tarina oli toki mielenkiintoinen, mutta olisi ollut kiva jos sen olisi jotenkin voinut sitoa reitin varren näkymiin.

Perjantaina kävelimme aamupalan jälkeen tutustumassa kirjastorakennus Oodiin.  Aamukävelyn jälkeen auton reitti kohti Kustavia, yövyimme Vuosnaisten Meriaseman vaatimattomassa aitassa. 

Meriaseman mökin terassi ja "luvattu maa"

Matkalukemisena minulla oli Barak Obaman luvattu maa, Ollilla menossa Åsa Larssonia. Yö oli kauniista paikasta huolimatta kaamea, aittamme oli niin kuuma ettei nukkumisesta tullut oikein mitään. 

Meriaseman mökki/aitta

Aamulla alkoi matkan saaristo-osuus; ensin pari lauttamatkaa Åsnäs-Åva ja Torsholma-Kumlinge, joiden välissä vähän ajelua ja yöksi mökkiin Kumlingeen. Ensimmäiselle lautalle oli vähän tunkua, autot ajettiinkin aika tiiviisti ihan vieriviereen. Matkan aikana opiskeltiin mersun käsikirjasta miten hälyttimet otetaan pois päältä..

Kumlinge on 370 asukkaallaan yksi Suomen pienimmistä kunnista. Pääelinkeinona maanviljely ja kalastus. Saarella huokui rauha, tuntui jopa että aika oli pysähtynyt. Kumlingen kunnan sivujen mukaan 1300 luvulta peräisin oleva, Pyhälle Annalle pyhitetty,kirkko on ehdottomasti nähtävä. Toisella sivustolla kerrottiin 1937 Tukholman ja Helsingin välisiä lentoja johdattamaan rakennetusta lentomajakasta. Lisäksi Kumlingessa on Ahvenanmaan saariston ainoa apteekki. Näiden lisäksi kävimme katsomassa miltä näyttää Kumlingen lentokenttä. Ruokailumahdollisuudet saarella oli aika vähäiset. Iltapalaksi grillasimme majapaikkamme grillialueella makkaraa ja aamiaisen söimme Kumlinge Stugorin Restaurang Kastörenissä. Aamupäivällä jatkoimme matkaa kohti Hummelvikia ja sieltä Maarianhaminaan.

Kumlingen kirkko

Viime tipan matkavarauksissa joutuu vähän joustamaan ja valinnanvaraa ei ainakaan lomasesongin aikana ole. Valitsimme superkalliista ja edullisesta vaihtoehdosta sen edullisen. Se oli kelvollinen, mutta ei kyllä yhtään enempää. Tosin tarkoitus olikin majapaikassa ainoastaan yöpyä ei viettää aikaa. Aiemmalla Maarianhaminan reissulla, 20 vuotta sitten, vierailimme museolaiva Pommernilla ja pienessä tivolissa sataman lähellä. Tällä kertaa suuntasimme saaren länsiosaan Eckeröhön katsomaan miltä näyttää Eurooppalaisen matkasivuston yhdeksi maanosamme piilossa olevaksi matkailuhelmeksi nimeämä Degersandin hiekkaranta.

Degersand

Rantahan oli tosi hieno ja siellä menikin aamupäivä leppoisasti viltillä lojuessa ja kirjaa lukiessa. Toisena kohteenamme oli Stallhagenin panimo. Matkalla panimolle pysähdyimme Finströmin kirkkomaalle etsimaan Tampereen Tuomikirkon arkkitehdin Lars Soncin hautaa. Finströmin kirkko eli Pyhän Mikaelin kirkko

Stallhagen, panimoravintola ja myymälä (ylempi kuva)

Kahden Maarianhaminassa vietetyn yön jälkeen ajoimme auton laivaan ja lähdimme kotia kohti. Tältä roadtripiltä jäivät mieleen helteiset kesäpäivät, kauniit maisemat ja leppoisat päiväretket.

Suurin osa Madeiralle tehtävistä pakettimatkoista vie pääkaupunki Funchalin ympäristöön: Funchaliin päädyimme mekin, hotelli Duas Torresiin.

Aikainen aamulento tarkoitti sitä, että matka alkoi yöpymisellä Airport hotelli Pilotissa. Huonehintaan sisältyi kuljetukset lentokentälle ja takaisin sekä auton pysäköinti matkan ajaksi. Helppoa ja mukavaa. Lentoon lähdettiin 22.11. aamukahdeksalta Helsingistä ja noin kuuden tunnin päästä laskeuduimme Funchalin lentokentälle. Rokotustodistuksia tarkasteltiin Helsingissä vähän suurpiirteisesti ja Portugalissa sitten systemaattisesti kaikilta, samoin tarkistettiin että jokainen matkustaja oli täyttänyt erillisen terveysselvityksen. 

Sanotaan, että Funchalin kenttä on lyhyen kiitoratansa vuoksi haasteellinen lentäjälle. Se on myös aika jännittävä lentopelkoiselle, joka ennen matkaa googlettelee esimerkiksi hakusanoilla lyhyt kiitorata ja vaarallinen lentokenttä. Kiitorataa on pidennetty ensimmäisen kerran vuonna 1977,sen jälkeen kun 131 ihmistä menehtyi TAP Portugalin lento-onnettomuudessa. Edelleen kenttää pidetään haasteellisenä lyhyen kiitoratansa vuoksi. Vuonna 2016 kenttä nimettiin uudestaan Madeiralla syntyneen Christiano Ronaldon mukaan. Jossain vaiheessa viikkoa ajelimme vuokrafiestalla lentokentän alta..

Rakastu Funchaliin ja tutustu Levadoihin, lause luki jossain matkaoppaassa ja sitä pyrimme matkan aikana toteuttamaan.

Hotellimme oli muutaman kilometrin päässä Funchalin  keskustasta, meren rannalla, siisti ja rauhallinen. Muutaman kilometrin matka tuntuu aika pikältä siinä vaiheessa kun on päivän talsinut ympäriinsä ja hotelliin päästäkseen täytyy kävellä ne muutamat kilometrit ylämäkeen. Toisena päivänä vuokrasimme auton, loppuviikko menikin Fiestalla huristellessa ympäri saarta.

Monten puutarha

Monten kukkulalle aikoinaan perustettu 7 hehtaarin puisto Monte Palace Tropical Garden on Madeiran suurin puutarha. Sijainti ei voisi olla kauniimpi, taustalla siintää sininen Funchalin lahti. Istahdamme puutarhan sisääntuloportin lähellä olevaan kahvilaan tutkailemaan lippujen mukana saatua karttaa, johon on merkattu puiston nähtävyyksiä ja kävelyreitti. Kuljimme puiston läpi karttaan merkityn reitin mukaan. Mitä erilaisempia puita ja pensaita, patsaita siellä ja täällä. Rauhallista ja vihreää. Palmuja, hortensioita, orkideoita. ja erilaisia vesiaiheita, karppilampia. Ihan huikea rauha ja tunnelma läpi puiston. 

Monten kukkulalle olisi päässyt myös kaapelihissillä, tai bussilla. Me liikuimme Fiestalla. Auto oli meille sopiva liikkumisväline, vaikka välillä vähän hirvitti koukeroisia ja jyrkkiä pikkuteitä ajellessa. Monteen yritimme ensin lyhyintä (ja jyrkintä) mutkatietä. Tämä sattui olemaan sama tie, jota pitkin olkihattupäiset valkoisiin pukeutuneet carreirot kelkkailivat pajukelkoilla turistit kyydissään kohti Funchalia. Alunperin kelkoilla on ajettu tavaroita alas satamaan. Etsimme toisen reitin ja saatuamme auton parkkiin kävelimme matkalla puutarhalle katsomaan kelkkojen lähtöpaikkaa ja siellä olevaa kaunista kirkkoa "The Church of our Lady of Monte".

Camara de Lobos-Ponta do Sol-Curral das Freiras

Seuraavana päivänä ajelimme rantatietä pitkin Ponta do Soliin lounaalle, menomatkalla pysäytimme Fiestan Churchillin maisemiin Camara de Lobosiin. Churchill lomailli Madeiralla tammikuussa 1950 ja ihastui tämän kalastajakylän maisemiin. Kalastajien ja Chuchillin ohella Camara de Lobos tunnetaan myös juomasekoituksistaan. Nikita sekoitetaan valkoviinistä, oluesta, vaniljajäätelöstä ja ananaksesta. Toinen juoma, jonka syntypaikkana pidetään Camara de Lobosin kylää, on poncha. Sen tärkein raaka-aine on saarella kasvaneesta sokeriruo'osta valmistettu brandy. Oleellista on, että juoma sekoitetaan sitä varten valmistetulla caralhinho-sekoittimella.

Curral das Freiras, Nunnienlaakso oli myös yksi kohteista, joka piti ehdottomasti nähdä. Parhaiten laakson kauneuden ja alhaalla olevan kylän näkee vuoren rinteessä olevalta Eira do Serradon näköalapaikalta. Ylhäältä näkee myös hyvin, miten eristyksissä laakso on. Ensimmäinen tie laaksoon rakennettiin 1960-1970-luvulla, sitä ennen laaksoon ei päässyt kuin kävelemällä. 2000-luvun alussa rakennettu tunneli paransi liikenneyhteyksiä. Laaksossa asuu nykyään noin 1700 asukasta. Huikea oli Fiestan reitti kiemurtelevaa tietä ensin näköalapaikalle ja siitä alas laaksoon. 

Funchal

Funchaliin tutustuimme kävellen ensimmäisenä matkapäivänä ja parina muuna päivänä poikkesimme jostain päin tullessa tai jonnekin mennessä. 

Espada eli mustahuotrakala on Atlantin valtameressä 200 - 1700 metrin syvyydessä elävä kalalaji. Kala menehtyy pintaan nostettaessa paine-eron vuoksi. Sen pyynti on taloudellisesti merkittävää Pyreneitten niemimaan rannikolla ja erityisesti Madeiran vesillä. Espadan ja parin muun kalan ulkonäköä kävimme hämmästelemässä Funchalin kauppahallissa. Espadaa näytti olevan tarjolla melkein jokaisen ravintolan ruokalistalla. Kauppahallissa oli toki muutakin nähtävää kuin pohjakerroksen kalat, ylemmissä kerroksissa kukkia, hedelmiä, mausteita ja kaikkea.

Näköalapaikkoja..

Madeira on pullollaan huikeita näköaloja ja maisemia. Muutaman kilometrin päässä Camaro de Lobosista  nousee pystysuorana merestä  580 metriä korkea kalliojyrkänne Cabo Girao. Jyrkänteen reunalla on lasipohjainen skywalk, jolta voi tähystellä merelle tai alapuolella olevia viinivilejlyksiä. Taas oli korkeanpaikankammoisella pieni pohdinnan paikka ennen skywalkilla kävelyä.

Levadat

Madeiran juttu on Levadat eli vanhat kastelukanavat, joita saarelta löytyy yli 2 000 kilometrin pituudelta. Levadoita löytyy  muutamien kilometrien pituisista leppoisista kävelyistä koko päivän patikkaretkeen, osa aika hurjissakin rinteissä. Latasin puhelimeen WalkMe Appin, siitä on aika näppärä katsoa eri reittien karttoja ja kommentteja reiteistä.

Pico do Arieiro on Madeiran kolmanneksi korkein huippu (1818 m) Pico Ruivon ja Pico das Torresin jälkeen. Tie huipulle kiemurteli kapeana ja mutkaisena jyrkässä rinteessä ja auringon välillä pilkistäessä pilvien raosta huomasimme ajavamme sateenkaaren yläpuolella. Huipulla oli parkkipaikka ja jonkinlainen kahvila. Näköaloista emme pilvisenä päivänä päässeet nauttimaan.

Pico do Areiro on lähtöpaikka  Madeiran korkeimmalla, välillä pilvien yläpuolellakin, kulkevalle vaellusreitille PR 1 Vereda do Areeiro. Reitti johtaa Pico do Pico Ruivolle ja se taitaa olla Madeiran huimin päiväpatikka. Vaativuustasoltaan vaativa ja ei suositella korkeanpaikan kammoisille, siis meille.

Keskiviikko oli levadapäivä, Walk me -appia selailemalla päädyin kahteen kohteeseen Vereda dos Balcoes ja Vereda da Ponta de Sao Laurenco.

Vereda dos Balcoes (PR11) on noin 2,7 km mittainen helppokulkuinen reitti, joka alkaa Ribeiro Friosta ja päättyy Balcoesin 860 metrin korkeudessa olevalle näköalapaikalle. Hyvällä säällä täältä näkee Madeiran korkeimmat huiput: 

Huonolla säällä ei näe välttämättä mitään. Meille osui pilvinen sää ja näimme välillä pilkahduksen sieltä täältä. Taisimme pysäköidä auton vähän epävirallisemmalle parkkipaikalle, alkumatkan kiipesimme portaita ja tulimme Balcoesin polulle vähän sivukautta. Portaita lukuunottamatta myös oma reittimme oli helppokulkuinen.

Vereda da Ponta de Sao Laurenco (PR8) on appin mukaan keskitason (keltainen) reitti, edestakainen matka noin 7,2 km. Reitille on helppo löytää. Ponta de Sao Laourencon niemelle vie yksi tie, joka päättyy parkkipaikkaan ja polku alkaa heti parkkipaikan reunasta. Alkumatkasta on loivat leveät portaat alamäkeen ja sitten ylämäkeen. Matkanteko on helppoa ja maisemat huikeita! Sitten alka jyrkkä nousu, polku kapenee, tuuli yltyy ja maisemat edelleen huikeita!

Osalle poluista on rakennettu jonkinmoinen turvakaide, vaijeria teräskeppien varassa. Kuvasta voi päätellä, miten turvalliselta vaijerikaide tuntui. Korkeanpaikankammoista reitti välillä vähän hirvitti, varsinkin kapeimmat irtokivien päällystämänt jyrkät nousu- ja laskuosuudet. 

Jalkapalloa

Primeira Ligassa,pelaavan CS Maritimon  kotistadion, Estadio dos Barreiros, oli kävelymatkan päässä hotelliltamme. CS Maritimon kotiottelu osui viimeiselle Funchal päivällemme. Vähän pohdimme pitäisikö lipuja ostaa etukäteen jostakin, emme kuitenkaan lipunmyyntiä löytäneet mistään. 

Funchalissa oli koronan pikatestauspisteitä vähän joka puolella kaupunkia, maskipakko sisätiloissa ja kauppaan mennessä näytettiin vartijalle koronapassi. Jalkapallopeliin mentiin stadionin vieressä olevan pikatestiteltan kautta. Negatiivisen testituloksen kanssa pääsimme ostamaan liput otteluun. Stadionille mennessä näytimme lipun ja testituloksen, virkailija mittasi lämmön ja toinen ruiskutti annoksen käsidesiä. Maskit päässä kaikilla. Toiminta oli tehokasta ja sujuvaa.

Viikko oli aivan liian lyhyt aika saareen tutustumiseen, Madeira on ehdottomasti toisenkin vierailun arvoinen matkakohde.

Yhteeneveto:

- 22.11. - 28.11.2021

-1442 eur (2 hlö)/ Tjäreborg, Sunclass Airlines

- lisäksi yöpyminen mennessä Airport Hotelli Pilotti, sis. auton pysäköinti ja lentokenttäkuljetukset.

Yhteen kuvaan ilta ja elämys tiivistettynä. Laatuaikaa hyvässä seurassa.

Vanajanlinna elokuussa 2021

Vanajanlinnasta lähdimme tavoittelemaan elämyksiä ja yhteistä leppoisaa tekemistä. Avecit otettiin tälle matkalle mukaan.

Vanajanlinnaan on mukavan matkan päässä kotoa, linnan historia on mielenkiintoinen ja kuvissa paikka näytti upealta. Siinä ne tärkeimmät valintaperusteet. Yöpymisen, 3 kpl 2h huonetta, varasimme hyvissä ajoin la-su yöksi. 

Sovimme tapaamisen Aulangolle; pieni kävelylenkki näkötornin ympäristössä ja kahvit  kahvilassa olivat mukava startti Vanajanlinnaan siirtymiselle. Illallisen söimme pitkällä kaavalla leppoisasti hotellin ravintolassa. 

Ehkä odotukset olivat liian korkealla huikean Mustion linnan jälkeen tai sitten Vanajanlinna on vain isompien hääseurueiden ja sellaisten juhlapaikka ei niinkään pienille porukoille kuten me. Puitteet on kyllä todella komeat, ehkä palveluun ja asiakkaiden huomioimiseen saisi panostaa enemmän.

Sunnuntaina tutustuimme Hämeenlinnan nähtävyyksiin, vankilamuseoon, sotahistoriamuseoon ja Hämeen linnaan.

​​

Unescon maailmanperintökohteet Suomessa. Kuva HS artikkelista. https://www.hs.fi/matka/art-2000005304894.html

Struven ketju on Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä kulkeva kolmiomittausketju. Se on nimetty saksalaisen tähtitieteilijän Friedrich George Wilhelm Struven mukaan, joka loi ketjun 1800-luvun alussa. Struve selvitti kolmiomittaustekniikalla maapallon muotoa ja kokoa. Suomessa on noin 100 ketjuun kuuluvaa pistettä, näistä kuusi on Unescon listalla. Ensin ajattelin, että riittää kun käymme vain yhdessä, Oravivuoren pisteessä Korpilahdella. Nyt ajattelen toisin. Meidän täytyy tulevina kesinä käydä katsomassa; Stuorrahanoaivin piste Enontekiöllä, Aavasaksan pisten Ylitorniossa, Alatornion kirkko, Porlammin piste Myrskylässä ja Mustaviirin piste Pyhtäällä.

Kesän -21 reissuun lähdimme heti juhannuksen jälkeen maanantaina, ensimmäisenä lomapäivänä. Nelostietä pitkin, suunta kohti Korpilahtea ja Oravivuoren huippua.

Ennen Korpilahtea navigaattori opasti kääntymään hiekkatielle. Kymmenisen kilometria mutkittelua ja mäkiä vei meidät Oravivuoren parkkipaikalle, jossa oli ennestää kaksi autoa. Ei siis isoa ruuhkaa tällä "muistomerkillä". Noin kilometri reipasta kävelyä ylämäkeen hyvin opastettua reittiä pitkin. Polun varrella oli muutama penkki ja kivoja opasteita, joissa kerrottiin sekä kuljettu että jäljellä oleva matka. Kyllähän se kiipeäminen kannatti, näkymät olivat hienot. Varsinkin kun pienen epäröinnin jälkeen uskalsimme kiivetä näkötorniinkin.

Vielä nimet vieraskirjaan ja sitten takaisin kohti parkkipaikkaa. Oravivuori oli ehdottomasti pienen päiväretken arvoinen paikka.

Ensimmäisen yöpymisemme olin varannut mahdollisimman läheltä seuraavaa Unesco kohdettamme, Petäjäveden vanhaa kirkkoa. Petäjäveden vanhan kirkon maailmanperintöalueeseen kuuluvat kirkon lisäksi hautausmaa ja Lemettilän tila. Lemettilän tilalla on tilauksesta kahvi- ja ruokailupalvelua sekä mökki- ja maatilamajoitusta (Bed and Breakfast) läpi vuoden. Olin varannut meille huoneen tilan pihapiirissä olevasta  juhla- ja majoitustiloiksi kunnostetusta vanhasta kivinavetasta.

Tunnelmallisen majoituksen kruunasi  mahdollisuus uida Jämsänveden rannassa olevalla mökillä. Taitaa olla useampi vuosi edellisestä uintireissusta jonnekin muualle kuin Ylöjärven uimahalliin.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika tutustua Petäjäveden vanhaan kirkkoon. 

Kirkko on rakennettu vuosina 1763 - 1765 Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla omin suunnitelmin.Klementinpojan pojanpoika Erik Jaakonpoika Leppänen vastasi kirkon kellotapulin rakentamisesta vuonna 1821. Kirkko jäi pois käytöstä vuonna 1879, kun pitäjään rakennettiin uusi kirkko Kirkkolahden vastarannalle. Vanhaa kirkkoa ei suunnitelmista huolimatta koskaan purettu. Kellot jätettiin tapuliin ja hautausmaata käytettiin edelleen. Vanhaa kirkkoa on hoidettu rakennusmuistomerkkinä 1920-luvulta asti. Unescon maailmanperintöluetteloon kirkko valittiin vuonna 1994 ainutlaatuisena esimerkkinä pitkän pohjoismaisen puukirkkoarkkitehtuurin ja hirsirakentamistaidon perinteestä. Kirkko on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan.

Kuopio

Kirkkokierroksen jälkeen tie vei Kuopioon, jossa yöpaikkamme oli sataman ja kaupungin keskustan väliin sijoittuva pieni hotelli Jahtihovi. Lounaan söimme Kuopion torilla, muikkuja tietysti. Matkustajasatamassa  näimme saaristokaupungin kanavaristeily-kyltin vieressä lähdössä olevan laivan ja päätimme saman tien lähteä 1,5 tunnin iltaristeilylle. Risteilystä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset saaristokaupungista.. hienoja taloja vieretysten ranta täynnä. Omaan makuun liian hienoa ja harkittua. Mukavammalta näyttivät pienemmät mökit, venevajat ja soutuveneet siellä täällä.

Trattoria Sorrenton huikean hyvä pasta ja lasillinen viiniä kruunasi helteisen kesäpäivän ja -illan kalakukko-kaupungissa. Keskiviikkona aamulla pois lähtiessä piipahdimme vielä Puijon näkötornilla. Olimme niin aikaisin liikkeellä että torni oli vielä suljettu. Hyppyrimäkien ihailun jälkeen matka jatkui Lapinlahden kautta Nilsiän Tahkovuorelle.

Hunajaa ja mansikoita

Lapinlahdella kohteenamme oli Hunajalähteen pieni itsepalvelumyymälä. Olli on Hunajalähteen mehiläispesäkummi ja halusimme käydä kummimehiläisten tuotteita ostamassa. Lapinlahden torilla oli muutama myyntikoju, pysähdyimme mansikkakaupoille ja istuimme hetken katselemassa kesäpäivän meininkiä.

Nilsiän Tahkovuori

Sokos hotelli, keskellä kaikkea ja vastapäätä laskettelurinnettä, otti meidät iloisesti vastaan. Hotellissa oli hienosti huomiotu pandemia-ajan vaatimukset, etäisyys muihin oli mahdollista pitää kaikkialla etenkin aamiaisjärjestelyihin oli panostettu.

Illalla reippailimme suomen pisimmät portaat eli 1054 askelmaa huipulle! Vähän piti puuskuttaa välillä, mutta huipulle kapuamisen jälkeen oli ihan voittaja olo. Palkitsimme itsemme rinnebaarissa proseccolla, jätskillä ja oluella. Reitti alaspäin kulki Mäkiaution kalliorotkon ja laavun kautta. Kulkureitti on kunnostettu 2020 kesällä ja on osa alueen retkeilyreitistöä. Tahkolla olisi mainosti voinut reippailla useammankin päivän.

Juankoski here I come..

Juankoski 20 km kyltti sai meidät ajamaan Juankoskelle katsomaan Juicen toria ja patsasta. Eipä siellä oikein muuta sitten ollutkaan. Tori keskellä kylää ja patsas keskellä toria. Juicen patsaskuva kelpuutettiin myös epäsäännöllisesti täydennettävään patsaskuvakokoelmaamme. Patsaskuvasettiin ei lisätä kuvia vuosittain, eikä edes joka reissulta.

Versailles 2015   -     Peräseinäjoki 2017   -   Riika 2019    -    Juankoski 2021

Kolin maisemissa

Koli on yksi Suomen tunnetuimmista ja suosituimmista kansallismaisemista. Näitä samoja Pielis-järvelle avautuvia maisemia ovat  ihailleet meitä ennen monet muutkin.Monet suomalaiset taitelijat, kuten Jean Sibelius, Eero Järnefelt ja Juhani Aho, ovat Kolilla vierailleet inspiraatiota etsimässä. Ukko-Koli on huipuista korkein yltäen 347 m meren pinnasta, melkein yhtä korkeita ovat viereiset Akka-Koli ja Paha-Koli. Ukko-Kolin uskotaan olleen pyhä paikka jo muinaissuomalaisille ja Paha-Kolilla kerrotaan olleen käräjäpaikan.Tarinan mukaan rikollisia olisi heitetty alas Paha-Kolin jyrkänteeltä. Joka selvisi pudotuksesta, oli syytön.  Akka-Kolin näköalapaikan alapuolella sijaitsee suosittu vihkipaikka Hiljaisuuden temppeli. Parkkipaikka melkein huipulla ja loppumatka hissillä takasivat sen, että kansallismaiseman ihailijoita riitti pilvisenäkin kesäpäivänä. Poikkesimme porukasta siinä, että emme jonottaneet hissiin vaan kävelimme parkkipaikalta.

Yöpymisen olin varannut meille kahdeksi yöksi Herajärven retkeilykeskuksen aitasta. Tarkoituksemme oli retkeillä Herajärven maisemissa ja yöpyä sängyssä. Aitta itsessään olikin mainio yöpymispaikka, muuten olosuhteet eivät oikein vastanneet odotuksia. Majapaikan huoltorakennus, Herajärven tilan vanha päärakennus, oli palanut. Talon mukana oli palanut ilmeisesti paikan mukavuudetkin. Yksinäinen wc-pytty muistutti menneestä hiiltyneiden talon raunioiden keskellä. Huoltorakennuksen mukavuudet oli korvattu kolmella ulkohuussilla ja erillisellä vesikontilla. Ulkohuussien tyhjentäminen oli unohdettu, jokainen oli kukkuroillaan. Vessassa kävimme parkkipaikan vieressä olevassa puskassa ja parinkymmenen kilometrin päässä huoltoasemalla. Yksi yö aittamajoitusta näillä mukavuuksilla riitti. Seuraavaksi yöksi etsimme majapaikan toisaalta. Viinijärven leirintäalueella vietimme kaunista kesäpäivää ja -iltaa saunoen, uiden ja grillaillen.

Frisbeegolfia Outokummussa

Outokumpu osui sattumalta matkan varrelle. Pysähdyimme tehdasmuseon kahvioon jätskille ja jaloittelemaan, pysähdys venähti frisbeegolfkierroksen mittaiseksi. Olipahan hieno kokemus, vaihtelevat radat johdattelivat meidät vanhan tehdasalueen läpi. Kevyt museokierros yhdistettynä frisbeegolfiin.

Valamon luostari 3.- 4.7.2021

Lauantai iltapäivällä n. 30 asteen helteessä vaihdoimme shortsit pitkäpunttisiin Valamon luostarin parkkipaikalla ja siirryimme vuorokaudeksi aivan toisenlaiseen maailmaan. Pikaisen majoittumisen jälkeen osallistuimme illan jumalanpalvelukseen, vigiliaan. Luostarin jumalanpalvelukset ovat avoimia kaikille. Kirkkoon voi mennä myös vain hetkeksi rukoilemaan sekä palvelusten aikana että kirkkojen muina aukioloaikoina. Näillä ohjeilla uskaltauduimme mukaan. Huoneessamme olevassa oppaassa ja myös Valamon sivuilla oli lisäksi hyvät ja selkeät ohjeet miten kirkossa ja palveluksissa toimitaan. Illan päätimme ravintola Trapesassa Valamolaisen teepöydän herkkuja maistellen. Teetä ja vadelmahilloa, suolakurkkuja smetanan ja hunajan kera, lohipiirakkaa, kaalipiirakkaa, kuivakakkua, pikkuleipiä, makeisia ja hedelmiä. 

Matkan varrella Kerimäen kirkko ja Savonlinna

Valamosta ajelimme parin pysähdyksen taktiikalla kohti Imatraa. Tällekin reitille osui mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja mm.Kerimäen kirkko ja Savonlinnan tori.

Matkalla Kerimäelle googlettelin kirkon historiaa. Mittakaavavirhe ei ollutkaan syy kirkon suureen kokoon, vaan on oikeasti haluttu tehdä iso kirkko. Historian mukaan kylään olisi haluttu kivikirkko ja siksi kirkon sisällä seinät on maalattu siten, että ne näyttäisivät kiviseiniltä. Sisätiloissa vaeltelun< päätteeksi istuimme hetkeksi  seuraamaan pian alkavan konfirmaation kenraaliharjoitusta.

Suuri puukirkko mäen päällä on aika hienon ja vaikuttavan näköinen julkisivun puolelta. Ajattelimme kävellä kirkon ympäri ja katsella vähän muutakin kuin pääsisäänkäyntiä. Se oli virhe. Takapihan puolelle muutaman vuosikymmen sitten  rakennettu karmea lisäsiipi olisi voinut jäädä näkemättä.

Savonlinnan torilla söimme lörtsyt lounaaksi, kävimme myös katsomassa edellisellä viikolla palanutta kerrostaloa.

Imatran valtionhotelli

Hotelli ja koski olivat meille syyt yöpyä Imatralla. Valtionhotelli on pitkään ollut "täytyy joskus käydä"-listalla. Olemme molemmat käyneet Imatralla lapsuuden kesälomamatkalla, silloin linnamaista  Valtionhotellia on ihailtu vain kaukaa.

Hotelli on rakennettu vuonna 1903 ja se sijaitsee aivan Imatrankosken vieressä. Kosken kuohuja voi ihailla jopa suoraan hotellista. Meidän huoneemme oli kosken puolella ja ylimmässä kerroksessa. Huoneen pyöreä ikkuna oli sen verran korkealla, että ikkunasta maisemia ihaillakseen piti kiivetä jakkaralle.  Hotelliin kuuluu myös modernimpi puistohotelli, mutta se on ihan eri asia kuin upea jugendlinna.  

Kävimme kävelyllä kosken toisella puolella olevassa Kruunupuistossa ihmettelemässä hiidenkirnuja. Kruunupuisto on Suomen vanhin luonnosuojelualue. Se on perustettu Venäjän keisarin käskystä 1842.  Imatrankoski on listattu myös Suomen kansallismaisemien joukkoon.

Kruunupuiston Patopuistossa on myös suihkuallas, jossa veden pinnalla liukuu Imatran Impi. Veistos on huomionosoitus ihmisille, jotka ovat tehneet itsemurhan heittäytymällä Imatrankoskeen.

Hamina ja Saimaan kanava

Saimaan kanavaan tutustuimme Mälkiän sulun luona. Sulun vieressä sijaitsee Urho Kekkosen puisto ja pienen matkan päässä on Kanavamuseo. Kaksiosainen kuvanveistäjä Reino Puustisen suunnittelema muistomerkki Mälkiän sulun viereisessä puistikossa, kertoo kanavan rakentamisen historiaa: Saimaan kanava kulkee Lappeenrannasta Viipuriin. Ensi kerran se rakennettiin jo 1800-luvun puolivälissä. Sotien välillä itsenäinen Suomi uusi kanavaa, mutta työ jäi kesken talvisodan alkaessa. Pitkälti presidentti Kekkosen aikaansaannosta oli, että Saimaan kanava rakennettiin uudelleen 1960-luvulla ja laivaliikenne alkoi uudelleen vuonna 1968.

Porvoo

Matkan viimeisen yöpymisen olimme varanneet Porvoon vanhasta kaupungista, Jokikadun varren ranta-aitasta. Majoitus oli ihana ja idyllinen ja sen kruunasi saunominen aittaan rakennetussa saunassa. Taidamme olla saunanraikkaina pyyhkeinemme aika monen Porvoonkävijän valokuvissa. Päivällä tepastelimme vanhassa kaupungissa ristiin rastiin poikkeillen pikku putiikeissa.

Porvoon majapaikkamme keltaisessa talossa, saunamme ja vilvoitteluterassimme reunimmaisessa ranta-aitassa.

Repoveden kansallispuisto ja Kettulenkki

Viimeinen reissupäivä oli varattu Verlalle ja Repovedelle. Verlan museokierrokselle piti etukäteen varata paikat ja meillä oli varaus iltapäivälle. Ennen Verlaa suunnistimme pienelle kävelylenkille Repoveden kansallispuistoon.

Repoveden suosituin päiväreitti on Lapinsalmen parkkiapaikalta alkava vajaan viiden kilometrin mittainen Ketunlenkki. Reitin kohokohtia ovat Lapinsalmen riippusillan ylitys ja käsivoimin toimiva Ketunlossi.

Emme ole korkeiden paikkojen ystäviä ja riippusilta oli itselle ainakin koettelmus. 55 metriä pitkä silta ylittää Kapianveden 12 metrin korkeudessa. Ylitin sen hyvin vakaasti määrätietoisesti, ei käynyt edes mielessä katsella maisemia tai yhtään mitään muutakaan.

Repoveden kansallispuistosta jäi mieleen hyväkuntoiset polut ja selkeästi merkityt reitit kauniissa ja vaihtelevissa maisemissa. Edelliseen kun lisätään kansallispuiston kohtuullisen helppo saavutettavuus niin ei ole mikään ihme että paikka on niin suosittu.

Verlan pahvitehdas ja puuhiomo

Verlan tehdasmiljöö liitettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Vanha puuhiomo ja pahvitehdas on säilytetty sellaisenaan kuin se oli toiminnan lakkautushetkellä heinäkuussa 1964. Kaikki koneet ovat vielä alkuperäisillä paikoillaan. Verlan tehtaan päätuote oli kuusipuusta pääsoin käsityönä ja ilman kemikaaleja valmistettu valkoinen puupahvi.

Verlan tehdasmuseoon eli puuhiomoon ja pahvitehtaaseen voi tutustua ainoastaan oppaan johdolla. Museon omistaa ja sen ylläpidosta vastaa UPM.

Museokierros kestää noin tunnin. Moni miettii, että kannattaako sinne lähteä. Ehdottomasti kannattaa! Kierroksen myötä ymmärtää hyvin, ettei tehtaaseen voi tutustua ilman opasta. Opas herätti tehtaan eloon ja osasi hienosti kuvata tehtaan arkea ja puupöllin matkaa metsästä pahviarkiksi kuivaamon orsille. Kaikki koneet ovat vielä alkuperäisillä paikoillaan. Kierroksen päätteeksi katsoimme lyhytelokuvan, joka näyttää tehtaan täydessä toiminnassa sen viimeisinä toimintaviikkoina kesällä 1964. Tehdas suljettiin vähitellen työntekijöitä ja päättyvää toimintaa kunnioittaen. Vanhemmat työntekijät saivat halutessaan jatkaa Verlassa loppuun asti. Nuoremmat siirtyivät jo aikaisemmin Kuusankoskelle. Viimeisinä työpäivinä monilla naisista oli pyhäleninki työvaatteena, tiesivät olevansa osa historiaa ja päätyvänsä elokuvaan.

Hailuoto 23.-25.6

Luotolainen, tikkuri ja tikkuröijy. Perinteisellä kalastajaneuleella on monta nimeä. Hailuotolaiseen liittyvien tarinoiden innostamana neuloin luotolaispaidan viime talvena. Suomalaisesta lampaan villasta, niin kuin se kuuluu tehdä. Tikkuripaita oli myös hyvä syy vierailla Hailuodossa.

Tikkuröijy syntyi 1800-luvun alun Hailuodossa alunperin kalastajien ja metsästäjien työvaatteeksi. Suomen lampaan villasta neulottu vaate kesti tuulessa, sateessa ja pakkasessa. Ei hiostanut kesällä ja suojasi hyttysiltä.

"Luotolaisia ovat neuloneet äidit ja tyttäret pääasiassa talon miesväelle. Perinteen säilymistä pidettiin kunnia-asiana. Se on ollut poropeukalo, joka ei ole osannut paitaa neuloa. Neule on ollut kalastajien perusvaate ja heidän työvaatteensa. Juhlavaatteena kalastajilla on ollut paras villapaita ja naimisiinkin he ovat menneet morsiamen neulomassa paidassa. Neule on ollut kalastajien tuntomerkki. Eri kylillä on ollut oma paitakuviointi ja paitoihin on saatettu neuloa myös omistajan nimikirjaimet. Hukkumistapauksessa perheelle on saatettu lähettää vain vainajan villapaita, jonka vaimo on pystynyt tunnistamaan neulomakseen. Mantereella luotolainen on voitu tunnistaa paidan perusteella, koska niitä ei ole muualla valmistettu." -www.punomo.fi-

Hailuotoon kuljetaan lautalla. Lauttamatka on ilmainen ja kestää suunnilleen 25 min. Siltayhteys saareen on toteutumassa 2023-2026. Menomatkalla odottelimme lauttarannassa noin 15 minuuttia ja ajoimme lautalle. Paluumatka torstaina aamupäivällä ei ollut ihan niin sujuva. Satamaan saapuessamme näimme lautan lähtevän ja seuraava lähti tunnin päästä.

Yövyimme  Marjaniemen majakkapihan aitassa ja saareen tutustuimme tiistai illan ja keskiviikon aikana pyöräillen. Ensimmäisen illan pyörälenkillä jo opimme, että kaikki polut eivät ole ajettavissa. Aika ajoin rengas juuttui hiekkaan ja etenemään pääsi ainoastaan taluttamalla. Hyttyset ja paarmat hyökkäsivät heti kun matkavauhti hidastui. Iltalenkille suunnistimme ajatuksella ajellaan polkuja ja katsotaan mitä löytyy.  Saaren pohjoisrannalle vuonna1858 rakennetun merimerkin, Keskiniemen Pookin, suuntaan lähdimme Marjaniemestä. Merimerkkiä ei meidän iltalenkillemme osunut.

Keskiviikkona poljimme ristiin rastiin, kilometrejä kertyi 46. Edellisillan kokemuksesta viisastuneina suihkimme hyttysmyrkkyä reippaan annoksen jo lähtiessä. Päätimme myös pysyä kunnollisilla teillä. Ensimmäisena ajoimme asfalttitietä kohti Pöllää. Kutukarin lintutornin opasteen kohdalla jo unohdimme päätöksen ajaa vain kunnollisilla teillä. Lintutornille menevä tie muuttui kapeaksi ja töyssyiseksi tien tapaiseksi ja kulki loppuosan matkasta lehmälaitumella. Laitumen asukkaita emme onneksi nähneet. Tornista tähyilimme maisemia ja lintuja. Hailuoto on kuulema lintuharrastajan paratiisi ja siellä on tavattu yli 300 lintulajia. Me tunnistimme tiiran ja lokin. Lintutornilta palasimme takaisin Pöllän tielle ja ajoimme lentokentälle, jonne asfalttitie päättyi. Käännyimme takaisn ja suuntasimme kohti Hailuodon keskustaa.

Luomupanimon tuotteista maistoimme Laakeria ja vehnäolutta, joista ensin mainittu oli oikein hyvää. "Onneksi tätä on vain tällainen pikkumuki" oli kommenttini vehnäoluesta. En ole mikään suuri oluen ystävä, tummat ja kaikki oudonmakuiset ovat kauhistus. Panimon kanssa samassa pihapiirissä olevassa Luovon Puojissa myydään luotolaineuleiden lisäksi muitakin paikallisia käsitöitä ja tietty lankaa. Puojin kanssa samassa rakennuksessa on Hailuoto-seuran galleriat Luoto ja Peräkamari. Tutustuimme Yksi ja kolme  tikkuröijyä näyttelyyn.

Hautausmaan, Luovon Puojjn ja olutpanimon jälkeen poljimme Ulkokarvoon katsomaan betonista tilataideteosta, Organumia. Teoksen jokaisella betonikupolilla on oma nuottia vastaava resonannssinsa ja kupolit toimivat äänenvahvistimina. Hetken aikaa huhuilimme kupoleissa ja ihmettelimme ääniä, hyttysten hyökätessä päätimme jatkaa matkaa kohti Marjaniemeä..

Aittamajoitus ei sisältänyt käytännössä muuta kuin aitan ja sähkön. Majoitus oli näillä keleillä ihan ok, olimmehan suurimman osan ajasta pyöräilemässä tai kävelemässsä jossain päin saarta. Sateen sattuessa olisimme varmaan  riemusta kiljuen ja epäröimättä hetkeäkään vaihtaneet viereiseen Luotsihotelliin, jossa kävimme aamiaisella. Iltapalan söimme rantabaarissa, cafe Kaijassa. Saaren ainoat ruokapaikat ovat Marjaniemessä, tämän huomasimme etsiessämme pyöräreissullamme lounaspaikkaa kylän keskustasta. Pyöräilypäivän lounaan kuittasimme kaupan kolmioleivillä ja huoltoasemalta ostetulla jäätelöllä. Torstai aamuna lähdimme ajelemaan kohti Vaasaa ja Merenkurkun saaristoa.

Raippaluoto - Replot 25.-27.6.

Raippaluoto on Suomen merialueiden neljänneksi suurin saari ja entinen kunta merenkurkun rannikolla, Mustasaaren kunnassa. Saaren yhdistää mantereeseen elokuussa 1997 liikenteelle avattu Raippaluodon silta.

Olimme varanneet Norra Vallgrundista kahdeksi yöksi pienen punaisen mökin "Abbis Lillstugan". Mökki oli pitsiverhoineen ja vinoine ovineen kuin suoraan sadusta. Herttaisen pienen tuvan pihapiirin lampaat, kanat ja kissat lisäsivät tunnelmaa entisestään. Auringon paisteisella terassilla teimme ja söimme aamupalat ja iltapalat ja nautimme kesälomasta.

Merenkurkun saaristo lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2006 Suomen ensimmäisenä ja tähän mennessä ainoana luontoperintökohteena. Yhdessä Ruotsin Korkearannikon kanssa se on parhaita paikkoja maailmassa  viimeisimmän jääkauden aiheuttaman maankohoamisen havannoimiseen.

Raippaluodon sillan kupeessa sijaitseva Merenkurkun saariston vierailukeskus, Maailmanperintöportti on erinomainen  kohde alueen historiaan tutustumiseen. Päänäyttely Weichsel ja aulan infopiste Littorina kertovat maailmanperinnön historian tarinaa: kuinka jääkausi, maankohoaminen, aallot ja jää ovat vaikuttaneet saaristomaisemaan ja ihmisten elämään.

Maailmanperintöportilta lähdimme kohti Svedjehamnin kalastajakylää ja Saltkaretin näkötornia. Svedjehamnin idyllinen kalasatama odotti meitä Björköntien päässä. Satama-alue täynnä punaisia venevajoja, erilaisia pieniä veneitä ja laitureita ja tunnelmia jostakin menneiltä ajoilta. Helteisenä  kesäpäivänä näky oli kuin postikortista.

Saltkaretin näkötornista on hienot näkymät joka suuntaan. Ylhäältä saa hyvän käsityksen pitkulaisista De Geer -moreeneista, ns. pyykkilautamoreeneista, jotka näyttäytyvät samansuuntaisina selänteinä nousten esiin vedestä tasaisin välimatkoin. Tornin tasanteilla olevissa opasteissa  kerrotaan vanhan, 1930-luvulle asti toimineen kalasatama Bodbackin historia, faktoja maankohoamisesta, etäisyydet Uumajaan ja paljon paljon muuta. Kannattaa kiivetä.

Illansuussa lähdimme vielä pienelle pyörälenkille, ajoimme Sommarösundin uimarannan kautta Vallgrundin merivartioasemalle. Paluumatkalla poikkesimme katsomaan Norra Vallgrundin satamaa. Rantaviivaa somisti täälläkin pitkä rivi sinne tänne ripoteltuja punaisia ranta-aittoja.

Lauantaina siirryimme Mustasaaresta Raumalle. Matkalla kävimme Kristiinankaupungissa katsomassa miltä näyttää Kissanpiiskaajankuja, Suomen kapein kaksisuuntainen katu.

Seuraava yöpaikkamme oli Pihalan saunakamari,Vanhan Rauman sydämessä. Pihala on hieno esimerkki huolella hoidetuista ja remontoiduista rakennuksista. Alkuperäinen 1700 luvulta peräisin ollut saunarakennus on purettu, tilalle rakennettu uusi on tehty vanhaa kunnioittaen. Sisustus oli tarkkaan harkittu jokaista yksityiskohtaa myöten... upea kokonaisuus.

Vanha Rauma on ollut UNESCOn maailmanperintöluettelossa vuodesta 1991. Se valittiin listalle esimerkkinä elävästä ja hyvin hoidetusta vanhasta pohjoismaisesta puukaupungista. Pihalan kirjahyllyssä oli, vänrikki Stoolin tarinoiden lisäksi, kattava valikoima Vanhaan Raumaan ja sen kunnostamiseen liittyviä teoksia.

Iltapala pitkällä kaavalla Wanhan Rauman Kellarissa ja seuraavan päivän salaattilounas Puistokahvilassa, kruunasivat lyhyen vierailumme. Ennen lähtöä oli suunnitelmissa vielä käydä katselemassa Kiikartornista maisemia. Harmiksemme torniin ei päästy, mutta tornin juurelta seurailimme käynnissä olevia venekisoja "Finnish open powerboat championship".

Sammallahdenmäki

Kotimatkalle osui vielä yksi maailmanperintökohde. Raumalta n. 20 km Tampereen suuntaan sijaitsee Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue. Se valittiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1991. 

Röykkiöalue kertoo skandinaavisella pronssikaudella ja varhaisella rautakaudella (1500–500 eKr.) Länsi-Suomessa eläneen yhteisön uskonnosta ja hautaustavoista. Vajaan kilometrin mittaisella alueella sijaitsee 36 muodoltaan ja kooltaan erilaista hautaröykkiötä. Suurinta ja tunnetuinta alueen latomuksista kutsutaan vanhan tarun mukaan Kirkonlaattiaksi. Kansantarinan mukaan sen arveltiin olevan hiisien keskenjäänyt kirkko. 

Matkan jälkeen

Roadtripin jälkeen pyörähdimme kotona pesemässä pyykit ja jatkoimme toiseksi lomaviikoksi mökkeilemään Vaskuulle. Mökkiviikkoon mahtui auringonpaistetta ja sadetta, pyöräilyä, kalastelua ja oleilua. 

Rodtripistä jäi mieleen hieno helteinen viikko ja mahtavat majoitukset. Pihala ja Abbis Lillstuga ovat ensimmäiset airbnb-kokemuksemme. Kaikki toimi hienosti, majoitus ja tilat vastasivat erinomaisesti niista annettuja kuvauksia. Suomen seitsemästä maailmanperintökohteesta tälle matkalle osui kolme. Kyllä ne jäljellä olevatkin täytyy käydä katsomassa ja paljon muutakin nähtävää löytyy maan rajojen sisältä.