Sanni lähti Nean luokse heti kun heräsimme, 10 min päästä tuli tekstiviesti " voinko jäädä yöksi?" Antin kanssa käytiin illalla Pyynikillä kannustamassa Pyrintö voittoon, vastassa oli KTP. 

Antti oli mukana koiria lenkittämässä..

Tottis

Aamulla Katin kanssa treffit majalla. Muskan kanssa tehtiin kiemuraseuraamisia, noutoja ja eteenmeno. Tällä kertaa ei jääviä ollenkaan. Seuraaminen oli ok, Muskan kontakti on parantunut ja vasemmalle kurvailutkin sujuivat. Se jopa nousee noista vasempaan käännöksistäkin. Aikaisemmin se ei edes ymmärtänyt muuta kuin oikealle kääntymisen. Kotona on tuota vasenta tahkottu ruokakupin kanssa, eli ruoka tulee kun ensin on olkkarissa vähän kääntyilty. Noudon otin muutamaan otteeseen: Nro 1) kapulalle meno reipas ei huomauttamista.Paluumatkalla Kati seisoi matkan varrella ja Muska juoksi ensin Katin luokse, hoksasi kuitenkin itse että väärä mamma. Nro 2) Otettiin sama uusiksi, nyt vain vilkaisin Katin suuntaan. Ennen luovutusta pudotti kapulan mun jalkoihin. 3. kerta toden sanoo -eli vielä uusi yritys ja onnistuihan se! Jokaisella kerralla kapulalle meno on hyvä ja reipas, enenmmän vauhtia saisi olla kapulan tuomisessa. Otettiin vielä siten, että jätin Muskan istumaan ja laitoin kapulan maahan noin 5 metrin päähän Muskasta ja siirryin vielä 5 metriä.. Muskalle käsky "tuo" -ja toihan se vauhdikkaasti! Tämä oli hyvä.  Kentän pässä oli ruokakuppi valmiina odottamssa, eteenmenon palkkana. Lähdin seurauttamaan Muskaaa, Muska ennakoi liikkeestä istumisen.. No niin, palattiin takaisin perusasentoon taputuin Muskaa rintaa ja kuiskasin sille eteen.. ja hups Muska ymmärsi mitä ollaan tekemässä. Seurautin pätkän matkaa ja kajautin "ETEEEN"  Eteemeno oli suora ja vauhdikas. Hyvä Muska ja kiitos Kati. Rukakupissa oli kissanruokaa ja autolla annoin vielä lihapullia, niitä samoja oli palkkana myös seuraamisessa ja noudossa.

Sunnuntaina Pursolla seuraavat treenit.