Vuosi vierähti taas nopeasti. Mitä tapahtuikaan vuonna 2010?

Alkuvuodesta juhlimme Sannin 10 synttäreitä. Uuden vuosikymmenen kunniaksi Sanni vaihtoi baletin ratsastukseen. Tiistai illat  tanssikoulu Spiralin salista siirtyivät Viholan ratsastuskoulun kentälle.

Antti täytti 13 vuotta, koripallo on edelleen ykkösjuttu. Alkuvuodesta kantapääkivut hillitsivät harrastusta, aika ja lepo auttoivat ja keväällä olivat kantapäät kunnossa. Syksyllä kantapäät eivät enää vaivanneet -tilalla polviongelmat. Koulu vaihtui yläasteelle siirtymisen myötä Ylöjärven puolelle. Kaikki muukin muuttui; housut putosivat puoleen väliin takapuolta, pipo ilmestyi päähän, takkia ei voi enää pitää kiinni ja hiuslakkaa kuluu...kaikki on hukassa ja läksyjä ei ole.

Keväällä kävin kasvattajkurssin ja anoin kennelnimen. Kennelnimi Charcoal Burner's virallistettiin loppuvuodesta.

Muskan kanssa saimma hakukokeesta HK2 koulutustunnuksen ja Muska siirtyi pk-puolelta eläkkeelle.

Namu kohtasi Onnin toukokuussa. Ensimmäinen pentueemme, 8 pientä kääpiösnautseria syntyi heinäkuussa nimipäivänäni. Pennut nimettiin urheilijoiden mukaan; juoksijoita ja koripalloilijoita. Partasuut lähtivät omiin koteihinsa 7-8 viikkoisina, paitsi Sonya "vihreä tyttö" jäi kotipesään asumaan.

Syyslomaviikolla lensimme Lufthansan siivin Barcelonaan katsomaan Euroliigan korista ja tutustumaan kaupunkiin.

Saarenmaalla kävimme marraskuun alussa Ollin kanssa kylpemässä ja hakemassa 50v synttärijuomia.

Olli 50 juhlittiin ankarasti 13.11.2010  Sasin Toukolassa.

Marraskuun lopussa kanityttömme Rumpali nukkui pois.

Paljon tapahtui ja jotain pysyi ennallaankin, mitä tuo 2011 tullessaan?