Aika ajoin joku laulu jää soimaan ja tällä kertaa se oli tämä

Kevät on kovaa vauhtia tulossa. Pinsiössä on tavarat pakattu ja hiihtolomaviikolla muutimme harjoittelemaan kaupunkiasumista.. paritalon puolikas Ylöjärven keskustan tuntumassa. Outoahan tämä on kaikkien maalla vietettyjen vuosien jälkeen. Asunto on tarkoituksiimme oikein sopiva ja sijainti erinomainen. Antilla ja Sannilla on koulut kävelymatkan päässä. Sanni siirtyi Pinsiöstä Ylöjärven yhtenäiskouluun, jossa jatkaa myös kun talo valmistuu Hopearaitille. Antin kouluun ei muuttomme vaikuttanut, paitsi että nyt menee kävellen.

Raksajuttuja kirjoittelen omaan blogiin Miilunpolttajan unelma,

Vuoden vaihtuessa, vaihtui myös Sannin ratsastustunnit Viholasta Vahantaan.

Vahannan ratsastuskoulu on SRL:n hyväksymä koulu. Arvostan opetuksen suunnitelmallisuutta ja Sanni onkin monessa asiassa mennyt ison harppauksen eteenpäin. Ratsitunti on maanantaisin aika haastavaan aikaan -jo klo 16. Toisaalta olemme alkuillasta jo kotona ja maanantaisin ei ole muita harrastuksia niin loppuilta on aikaa tössötellä kotona..
Hiihtolmaviikon Sanni vietti KT tallilla leireilemässä. Kesän leirikin on jo varattu, tällä kertaa heinäkuussa.

Exi ja Lahja muuttivat takaisin Antilantien tallille, 13 vuotta heppakaksikko asusti Purasentiellä ja nyt hetkeksi aikaa Mintun ja Annikan hoiviin. Laidunkauden alkaessa jatkamme matkaa kohti Hopearaittia.


Antti kävi tänään Koskiklinikan ortopedille näyttämässä kipeätä selkäänsä. Viime viikkoinen kaatuminen jäällä tarkoittaa nyt lepoa pari seuraavaa viikkoa. Juokseminen, hypyt, äkkinäiset liikkeet on kiellettyjä -juuri muutahan ei koriksessa olekaan...No onneksi ei mitään isompaa.
Eilen jännitettiin Tesomajärven koululla tyttöjen sarjapelejä BC-Nokia ja LoKoKoa vastaan. "Kovia me ollaan, Raholasta tullaan.." siis voitto molemmista. Molempien pelien voitot vain muutamalla pisteellä, eli koko peli oli jännitettävä rystyset valkoisina.