Viimeinen kesälomaviikkoni ja Ollin toistaiseksi ainoa lomaviikko mökkeiltiin  Vaskuulla 16.- 22.7. (su-la). Vähän oli ohjelmaa jo ennen Vaskuun viikkoa ; torstaina Komediateatterissa "Kaasua Komissario Palmu", perjantaina Pälkäneelle ja sieltä lauantaina Valkeakoskelle Apian kesäteatteriin katsomaan Baddingin "Paratiisi". Sunnuntaina juhlimme vaarin 85-synttäreitä Toijalassa hyvän ruuan ja perinteisen mölkkykisan merkeissä. Sunnuntai iltana pakkasimme kissat, koirat ja tavarat kahteen autoon ja karavaani lähti kohti Vaskuuta. Perinteisesti Elon kotipizzan kautta.image.jpg

Maanantaille luvattiin vesisadetta ja suuntasimmekin perinteiselle "Veljekset Keskinen-ostosmatkalle". Onhan se melkoinen laitos, vuosi vuodelta isompi. Tällä kertaa mukaan lähti kynsilakkoja, huulipunia, kuulokkeet, uistimia,..mitä vaan. Mitään ei taaskaan löydetty ja ostettu, silti 250 euroa köyhempinä jätimme ostosparatiisiin.

Tiistaina lenkkeilimme Ollin ja koirien kanssa järven toisella puolella. Kävelimme mökiltä Virtain suuntaan ja lähdimme Koivistontien kautta Ilvesniementielle, jota talsimme (sininen reitti) kuvassa näkyvän kukkasen kohdalle. Sportstracker näytti tässä kohtaa n. 6 km ja soitimme Antin hakemaan meidät. Koko järven kierros on n. 13 km ja sen teemme ensi kesänä. 6 km kohdalla tie muuttui soratiestä metsätieksi, mutta kartan mukaan metsätietä olisi päässyt Ruokkeentien kautta Vaskuuntielle.

image.jpg

Keskiviikolle sääennuste lupasi sadetta ja kylmää.. siis samaa kuin maanantaina ja tiistaina. Starttasimme päivällä kohti Peräseinäjokea, tarkoituksena oli matkalla käydä Sammatilla juuria etsimässä.. Eli paikalla, jossa oli Senjan ja Viljon talo joskus muinoin. Nevalantieltä tuo paikka löytyi. Asuinrakennus on palanut 70- luvulla, piharakennukset olivat vielä jäljellä. Nevalantieltä ajoimme Kalakoskelle katsomaan taloa, jonne Senja ja Viljo täältä muuttivat. Kujalan Sylvin ja Väinön taloa yritimme myös tiirailla, mutta pellon tilalle oli kasvanut metsä ja taloa ei tielle enää näkynyt. 

Peräseinäjoelta ei oikein ruokapaikkaa löytynyt, paikallinen Perätupa-niminen paikka oli enemmän keskittynyt juomatarjoiluun. Hautausmaalla käynnin jälkeen ajelimme Jalasjärven ABC:lle syömään. Vatsat täynnä lähdimme ajelemaan jälleen kohti Keskisen ostosparatiisia. Peräseinäjoella pysähdyimme vielä Ville Ritolan patsaalla. Kuvassa kulttuuria: Versailles 2015 ja Peräseinäjoki 2017.image.jpg

Tuurista ostimme lisää kynsilakkoja, huulipunia,uistimia ja kuulokkeet..ja jatkoimme matkaa Peränteelle Pirkon ja Sepon mökille. Edellisen kerran olemme käyneet Antin ollessa pikkupoika, vuotta ei muista kukaan. Vaskuun mökkikirjan mukaan vuonna 2001 olemme poikenneet pihassa, mutta isäntäväki ei ollut paikalla. Tällä kertaa olivat paikalla ja vietimme mukavan illan. Olihan se mökkikin ympäristöineen vähän muuttunut vuosien varrella. Hieno paikka. Jossain välillä Peränne Vaskuu (Virtain Ohtola) oli kallioleikkauksessa asevelihengen muistomerkki.image.jpg

Loppuviikon Olli ja Antti kalastivat epätoivoisesti..sateessa, paisteessa, tuulessa, tyynessä, pimeässä ja valoisassa. Tällä reissulla ei kalaa syöty. Perjantaina kelit paranivat ja istuimme iltaa ja grillailimme rannan grillikatoksessa.image.jpgimage.jpg