Suomessa on seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta (https://www.maailmanperinto.fi/). Kesän 2020 roadtripillä tutustuimme näistä kolmeen: Merenkurkun saaristoon, Vanhaan Raumaan ja Sammallahdenmäen pronssikautiseen hautaröykkiöalueeseen. Vuoden 2021 tavoitteena on rastittaa listalta melkein kaikki loput..

​​

Unescon maailmanperintökohteet Suomessa. Kuva HS artikkelista. https://www.hs.fi/matka/art-2000005304894.html

Struven ketju on Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä kulkeva kolmiomittausketju. Se on nimetty saksalaisen tähtitieteilijän Friedrich George Wilhelm Struven mukaan, joka loi ketjun 1800-luvun alussa. Struve selvitti kolmiomittaustekniikalla maapallon muotoa ja kokoa. Suomessa on noin 100 ketjuun kuuluvaa pistettä, näistä kuusi on Unescon listalla. Ensin ajattelin, että riittää kun käymme vain yhdessä, Oravivuoren pisteessä Korpilahdella. Nyt ajattelen toisin. Meidän täytyy tulevina kesinä käydä katsomassa; Stuorrahanoaivin piste Enontekiöllä, Aavasaksan pisten Ylitorniossa, Alatornion kirkko, Porlammin piste Myrskylässä ja Mustaviirin piste Pyhtäällä.

Kesän -21 reissuun lähdimme heti juhannuksen jälkeen maanantaina, ensimmäisenä lomapäivänä. Nelostietä pitkin, suunta kohti Korpilahtea ja Oravivuoren huippua.

Ennen Korpilahtea navigaattori opasti kääntymään hiekkatielle. Kymmenisen kilometria mutkittelua ja mäkiä vei meidät Oravivuoren parkkipaikalle, jossa oli ennestää kaksi autoa. Ei siis isoa ruuhkaa tällä "muistomerkillä". Noin kilometri reipasta kävelyä ylämäkeen hyvin opastettua reittiä pitkin. Polun varrella oli muutama penkki ja kivoja opasteita, joissa kerrottiin sekä kuljettu että jäljellä oleva matka. Kyllähän se kiipeäminen kannatti, näkymät olivat hienot. Varsinkin kun pienen epäröinnin jälkeen uskalsimme kiivetä näkötorniinkin.

Vielä nimet vieraskirjaan ja sitten takaisin kohti parkkipaikkaa. Oravivuori oli ehdottomasti pienen päiväretken arvoinen paikka.

Ensimmäisen yöpymisemme olin varannut mahdollisimman läheltä seuraavaa Unesco kohdettamme, Petäjäveden vanhaa kirkkoa. Petäjäveden vanhan kirkon maailmanperintöalueeseen kuuluvat kirkon lisäksi hautausmaa ja Lemettilän tila. Lemettilän tilalla on tilauksesta kahvi- ja ruokailupalvelua sekä mökki- ja maatilamajoitusta (Bed and Breakfast) läpi vuoden. Olin varannut meille huoneen tilan pihapiirissä olevasta  juhla- ja majoitustiloiksi kunnostetusta vanhasta kivinavetasta.

Tunnelmallisen majoituksen kruunasi  mahdollisuus uida Jämsänveden rannassa olevalla mökillä. Taitaa olla useampi vuosi edellisestä uintireissusta jonnekin muualle kuin Ylöjärven uimahalliin.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika tutustua Petäjäveden vanhaan kirkkoon. 

Kirkko on rakennettu vuosina 1763 - 1765 Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla omin suunnitelmin.Klementinpojan pojanpoika Erik Jaakonpoika Leppänen vastasi kirkon kellotapulin rakentamisesta vuonna 1821. Kirkko jäi pois käytöstä vuonna 1879, kun pitäjään rakennettiin uusi kirkko Kirkkolahden vastarannalle. Vanhaa kirkkoa ei suunnitelmista huolimatta koskaan purettu. Kellot jätettiin tapuliin ja hautausmaata käytettiin edelleen. Vanhaa kirkkoa on hoidettu rakennusmuistomerkkinä 1920-luvulta asti. Unescon maailmanperintöluetteloon kirkko valittiin vuonna 1994 ainutlaatuisena esimerkkinä pitkän pohjoismaisen puukirkkoarkkitehtuurin ja hirsirakentamistaidon perinteestä. Kirkko on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan.

Kuopio

Kirkkokierroksen jälkeen tie vei Kuopioon, jossa yöpaikkamme oli sataman ja kaupungin keskustan väliin sijoittuva pieni hotelli Jahtihovi. Lounaan söimme Kuopion torilla, muikkuja tietysti. Matkustajasatamassa  näimme saaristokaupungin kanavaristeily-kyltin vieressä lähdössä olevan laivan ja päätimme saman tien lähteä 1,5 tunnin iltaristeilylle. Risteilystä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset saaristokaupungista.. hienoja taloja vieretysten ranta täynnä. Omaan makuun liian hienoa ja harkittua. Mukavammalta näyttivät pienemmät mökit, venevajat ja soutuveneet siellä täällä.

Trattoria Sorrenton huikean hyvä pasta ja lasillinen viiniä kruunasi helteisen kesäpäivän ja -illan kalakukko-kaupungissa. Keskiviikkona aamulla pois lähtiessä piipahdimme vielä Puijon näkötornilla. Olimme niin aikaisin liikkeellä että torni oli vielä suljettu. Hyppyrimäkien ihailun jälkeen matka jatkui Lapinlahden kautta Nilsiän Tahkovuorelle.

Hunajaa ja mansikoita

Lapinlahdella kohteenamme oli Hunajalähteen pieni itsepalvelumyymälä. Olli on Hunajalähteen mehiläispesäkummi ja halusimme käydä kummimehiläisten tuotteita ostamassa. Lapinlahden torilla oli muutama myyntikoju, pysähdyimme mansikkakaupoille ja istuimme hetken katselemassa kesäpäivän meininkiä.

Nilsiän Tahkovuori

Sokos hotelli, keskellä kaikkea ja vastapäätä laskettelurinnettä, otti meidät iloisesti vastaan. Hotellissa oli hienosti huomiotu pandemia-ajan vaatimukset, etäisyys muihin oli mahdollista pitää kaikkialla etenkin aamiaisjärjestelyihin oli panostettu.

Illalla reippailimme suomen pisimmät portaat eli 1054 askelmaa huipulle! Vähän piti puuskuttaa välillä, mutta huipulle kapuamisen jälkeen oli ihan voittaja olo. Palkitsimme itsemme rinnebaarissa proseccolla, jätskillä ja oluella. Reitti alaspäin kulki Mäkiaution kalliorotkon ja laavun kautta. Kulkureitti on kunnostettu 2020 kesällä ja on osa alueen retkeilyreitistöä. Tahkolla olisi mainosti voinut reippailla useammankin päivän.

Juankoski here I come..

Juankoski 20 km kyltti sai meidät ajamaan Juankoskelle katsomaan Juicen toria ja patsasta. Eipä siellä oikein muuta sitten ollutkaan. Tori keskellä kylää ja patsas keskellä toria. Juicen patsaskuva kelpuutettiin myös epäsäännöllisesti täydennettävään patsaskuvakokoelmaamme. Patsaskuvasettiin ei lisätä kuvia vuosittain, eikä edes joka reissulta.

Versailles 2015   -     Peräseinäjoki 2017   -   Riika 2019    -    Juankoski 2021

Kolin maisemissa

Koli on yksi Suomen tunnetuimmista ja suosituimmista kansallismaisemista. Näitä samoja Pielis-järvelle avautuvia maisemia ovat  ihailleet meitä ennen monet muutkin.Monet suomalaiset taitelijat, kuten Jean Sibelius, Eero Järnefelt ja Juhani Aho, ovat Kolilla vierailleet inspiraatiota etsimässä. Ukko-Koli on huipuista korkein yltäen 347 m meren pinnasta, melkein yhtä korkeita ovat viereiset Akka-Koli ja Paha-Koli. Ukko-Kolin uskotaan olleen pyhä paikka jo muinaissuomalaisille ja Paha-Kolilla kerrotaan olleen käräjäpaikan.Tarinan mukaan rikollisia olisi heitetty alas Paha-Kolin jyrkänteeltä. Joka selvisi pudotuksesta, oli syytön.  Akka-Kolin näköalapaikan alapuolella sijaitsee suosittu vihkipaikka Hiljaisuuden temppeli. Parkkipaikka melkein huipulla ja loppumatka hissillä takasivat sen, että kansallismaiseman ihailijoita riitti pilvisenäkin kesäpäivänä. Poikkesimme porukasta siinä, että emme jonottaneet hissiin vaan kävelimme parkkipaikalta.

Yöpymisen olin varannut meille kahdeksi yöksi Herajärven retkeilykeskuksen aitasta. Tarkoituksemme oli retkeillä Herajärven maisemissa ja yöpyä sängyssä. Aitta itsessään olikin mainio yöpymispaikka, muuten olosuhteet eivät oikein vastanneet odotuksia. Majapaikan huoltorakennus, Herajärven tilan vanha päärakennus, oli palanut. Talon mukana oli palanut ilmeisesti paikan mukavuudetkin. Yksinäinen wc-pytty muistutti menneestä hiiltyneiden talon raunioiden keskellä. Huoltorakennuksen mukavuudet oli korvattu kolmella ulkohuussilla ja erillisellä vesikontilla. Ulkohuussien tyhjentäminen oli unohdettu, jokainen oli kukkuroillaan. Vessassa kävimme parkkipaikan vieressä olevassa puskassa ja parinkymmenen kilometrin päässä huoltoasemalla. Yksi yö aittamajoitusta näillä mukavuuksilla riitti. Seuraavaksi yöksi etsimme majapaikan toisaalta. Viinijärven leirintäalueella vietimme kaunista kesäpäivää ja -iltaa saunoen, uiden ja grillaillen.

Frisbeegolfia Outokummussa

Outokumpu osui sattumalta matkan varrelle. Pysähdyimme tehdasmuseon kahvioon jätskille ja jaloittelemaan, pysähdys venähti frisbeegolfkierroksen mittaiseksi. Olipahan hieno kokemus, vaihtelevat radat johdattelivat meidät vanhan tehdasalueen läpi. Kevyt museokierros yhdistettynä frisbeegolfiin.

Valamon luostari 3.- 4.7.2021

Lauantai iltapäivällä n. 30 asteen helteessä vaihdoimme shortsit pitkäpunttisiin Valamon luostarin parkkipaikalla ja siirryimme vuorokaudeksi aivan toisenlaiseen maailmaan. Pikaisen majoittumisen jälkeen osallistuimme illan jumalanpalvelukseen, vigiliaan. Luostarin jumalanpalvelukset ovat avoimia kaikille. Kirkkoon voi mennä myös vain hetkeksi rukoilemaan sekä palvelusten aikana että kirkkojen muina aukioloaikoina. Näillä ohjeilla uskaltauduimme mukaan. Huoneessamme olevassa oppaassa ja myös Valamon sivuilla oli lisäksi hyvät ja selkeät ohjeet miten kirkossa ja palveluksissa toimitaan. Illan päätimme ravintola Trapesassa Valamolaisen teepöydän herkkuja maistellen. Teetä ja vadelmahilloa, suolakurkkuja smetanan ja hunajan kera, lohipiirakkaa, kaalipiirakkaa, kuivakakkua, pikkuleipiä, makeisia ja hedelmiä. 

Matkan varrella Kerimäen kirkko ja Savonlinna

Valamosta ajelimme parin pysähdyksen taktiikalla kohti Imatraa. Tällekin reitille osui mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja mm.Kerimäen kirkko ja Savonlinnan tori.

Matkalla Kerimäelle googlettelin kirkon historiaa. Mittakaavavirhe ei ollutkaan syy kirkon suureen kokoon, vaan on oikeasti haluttu tehdä iso kirkko. Historian mukaan kylään olisi haluttu kivikirkko ja siksi kirkon sisällä seinät on maalattu siten, että ne näyttäisivät kiviseiniltä. Sisätiloissa vaeltelun< päätteeksi istuimme hetkeksi  seuraamaan pian alkavan konfirmaation kenraaliharjoitusta.

Suuri puukirkko mäen päällä on aika hienon ja vaikuttavan näköinen julkisivun puolelta. Ajattelimme kävellä kirkon ympäri ja katsella vähän muutakin kuin pääsisäänkäyntiä. Se oli virhe. Takapihan puolelle muutaman vuosikymmen sitten  rakennettu karmea lisäsiipi olisi voinut jäädä näkemättä.

Savonlinnan torilla söimme lörtsyt lounaaksi, kävimme myös katsomassa edellisellä viikolla palanutta kerrostaloa.

Imatran valtionhotelli

Hotelli ja koski olivat meille syyt yöpyä Imatralla. Valtionhotelli on pitkään ollut "täytyy joskus käydä"-listalla. Olemme molemmat käyneet Imatralla lapsuuden kesälomamatkalla, silloin linnamaista  Valtionhotellia on ihailtu vain kaukaa.

Hotelli on rakennettu vuonna 1903 ja se sijaitsee aivan Imatrankosken vieressä. Kosken kuohuja voi ihailla jopa suoraan hotellista. Meidän huoneemme oli kosken puolella ja ylimmässä kerroksessa. Huoneen pyöreä ikkuna oli sen verran korkealla, että ikkunasta maisemia ihaillakseen piti kiivetä jakkaralle.  Hotelliin kuuluu myös modernimpi puistohotelli, mutta se on ihan eri asia kuin upea jugendlinna.  

Kävimme kävelyllä kosken toisella puolella olevassa Kruunupuistossa ihmettelemässä hiidenkirnuja. Kruunupuisto on Suomen vanhin luonnosuojelualue. Se on perustettu Venäjän keisarin käskystä 1842.  Imatrankoski on listattu myös Suomen kansallismaisemien joukkoon.

Kruunupuiston Patopuistossa on myös suihkuallas, jossa veden pinnalla liukuu Imatran Impi. Veistos on huomionosoitus ihmisille, jotka ovat tehneet itsemurhan heittäytymällä Imatrankoskeen.

Hamina ja Saimaan kanava

Saimaan kanavaan tutustuimme Mälkiän sulun luona. Sulun vieressä sijaitsee Urho Kekkosen puisto ja pienen matkan päässä on Kanavamuseo. Kaksiosainen kuvanveistäjä Reino Puustisen suunnittelema muistomerkki Mälkiän sulun viereisessä puistikossa, kertoo kanavan rakentamisen historiaa: Saimaan kanava kulkee Lappeenrannasta Viipuriin. Ensi kerran se rakennettiin jo 1800-luvun puolivälissä. Sotien välillä itsenäinen Suomi uusi kanavaa, mutta työ jäi kesken talvisodan alkaessa. Pitkälti presidentti Kekkosen aikaansaannosta oli, että Saimaan kanava rakennettiin uudelleen 1960-luvulla ja laivaliikenne alkoi uudelleen vuonna 1968.

Porvoo

Matkan viimeisen yöpymisen olimme varanneet Porvoon vanhasta kaupungista, Jokikadun varren ranta-aitasta. Majoitus oli ihana ja idyllinen ja sen kruunasi saunominen aittaan rakennetussa saunassa. Taidamme olla saunanraikkaina pyyhkeinemme aika monen Porvoonkävijän valokuvissa. Päivällä tepastelimme vanhassa kaupungissa ristiin rastiin poikkeillen pikku putiikeissa.

Porvoon majapaikkamme keltaisessa talossa, saunamme ja vilvoitteluterassimme reunimmaisessa ranta-aitassa.

Repoveden kansallispuisto ja Kettulenkki

Viimeinen reissupäivä oli varattu Verlalle ja Repovedelle. Verlan museokierrokselle piti etukäteen varata paikat ja meillä oli varaus iltapäivälle. Ennen Verlaa suunnistimme pienelle kävelylenkille Repoveden kansallispuistoon.

Repoveden suosituin päiväreitti on Lapinsalmen parkkiapaikalta alkava vajaan viiden kilometrin mittainen Ketunlenkki. Reitin kohokohtia ovat Lapinsalmen riippusillan ylitys ja käsivoimin toimiva Ketunlossi.

Emme ole korkeiden paikkojen ystäviä ja riippusilta oli itselle ainakin koettelmus. 55 metriä pitkä silta ylittää Kapianveden 12 metrin korkeudessa. Ylitin sen hyvin vakaasti määrätietoisesti, ei käynyt edes mielessä katsella maisemia tai yhtään mitään muutakaan.

Repoveden kansallispuistosta jäi mieleen hyväkuntoiset polut ja selkeästi merkityt reitit kauniissa ja vaihtelevissa maisemissa. Edelliseen kun lisätään kansallispuiston kohtuullisen helppo saavutettavuus niin ei ole mikään ihme että paikka on niin suosittu.

Verlan pahvitehdas ja puuhiomo

Verlan tehdasmiljöö liitettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Vanha puuhiomo ja pahvitehdas on säilytetty sellaisenaan kuin se oli toiminnan lakkautushetkellä heinäkuussa 1964. Kaikki koneet ovat vielä alkuperäisillä paikoillaan. Verlan tehtaan päätuote oli kuusipuusta pääsoin käsityönä ja ilman kemikaaleja valmistettu valkoinen puupahvi.

Verlan tehdasmuseoon eli puuhiomoon ja pahvitehtaaseen voi tutustua ainoastaan oppaan johdolla. Museon omistaa ja sen ylläpidosta vastaa UPM.

Museokierros kestää noin tunnin. Moni miettii, että kannattaako sinne lähteä. Ehdottomasti kannattaa! Kierroksen myötä ymmärtää hyvin, ettei tehtaaseen voi tutustua ilman opasta. Opas herätti tehtaan eloon ja osasi hienosti kuvata tehtaan arkea ja puupöllin matkaa metsästä pahviarkiksi kuivaamon orsille. Kaikki koneet ovat vielä alkuperäisillä paikoillaan. Kierroksen päätteeksi katsoimme lyhytelokuvan, joka näyttää tehtaan täydessä toiminnassa sen viimeisinä toimintaviikkoina kesällä 1964. Tehdas suljettiin vähitellen työntekijöitä ja päättyvää toimintaa kunnioittaen. Vanhemmat työntekijät saivat halutessaan jatkaa Verlassa loppuun asti. Nuoremmat siirtyivät jo aikaisemmin Kuusankoskelle. Viimeisinä työpäivinä monilla naisista oli pyhäleninki työvaatteena, tiesivät olevansa osa historiaa ja päätyvänsä elokuvaan.