sunnuntai, 8. tammikuu 2023

2021 Marraskuussa Madeiralla

Koronarajoitusten hieman hellittäessä syksyllä 2021 meihin iski ihan  hillitön matkakuume. Tällä kertaa halusimme jonnekin lämpimään, kuitenkin kohtuullisen lyhyen lentomatkan päähän. Koronatilanteen epävarmuudesta johtuen päädyimme tutkimaan tarjolla olevia valmismatkoja. Pienen matkaesite selailun jälkeen valitsimme Tjäreborgin  Madeiran matkan.

Suurin osa Madeiralle tehtävistä pakettimatkoista vie pääkaupunki Funchalin ympäristöön: Funchaliin päädyimme mekin, hotelli Duas Torresiin.

Aikainen aamulento tarkoitti sitä, että matka alkoi yöpymisellä Airport hotelli Pilotissa. Huonehintaan sisältyi kuljetukset lentokentälle ja takaisin sekä auton pysäköinti matkan ajaksi. Helppoa ja mukavaa. Lentoon lähdettiin 22.11. aamukahdeksalta Helsingistä ja noin kuuden tunnin päästä laskeuduimme Funchalin lentokentälle. Rokotustodistuksia tarkasteltiin Helsingissä vähän suurpiirteisesti ja Portugalissa sitten systemaattisesti kaikilta, samoin tarkistettiin että jokainen matkustaja oli täyttänyt erillisen terveysselvityksen. 

Sanotaan, että Funchalin kenttä on lyhyen kiitoratansa vuoksi haasteellinen lentäjälle. Se on myös aika jännittävä lentopelkoiselle, joka ennen matkaa googlettelee esimerkiksi hakusanoilla lyhyt kiitorata ja vaarallinen lentokenttä. Kiitorataa on pidennetty ensimmäisen kerran vuonna 1977,sen jälkeen kun 131 ihmistä menehtyi TAP Portugalin lento-onnettomuudessa. Edelleen kenttää pidetään haasteellisenä lyhyen kiitoratansa vuoksi. Vuonna 2016 kenttä nimettiin uudestaan Madeiralla syntyneen Christiano Ronaldon mukaan. Jossain vaiheessa viikkoa ajelimme vuokrafiestalla lentokentän alta..

20211126_110341.jpg

Rakastu Funchaliin ja tutustu Levadoihin, lause luki jossain matkaoppaassa ja sitä pyrimme matkan aikana toteuttamaan.

Hotellimme oli muutaman kilometrin päässä Funchalin  keskustasta, meren rannalla, siisti ja rauhallinen. Muutaman kilometrin matka tuntuu aika pikältä siinä vaiheessa kun on päivän talsinut ympäriinsä ja hotelliin päästäkseen täytyy kävellä ne muutamat kilometrit ylämäkeen. Toisena päivänä vuokrasimme auton, loppuviikko menikin Fiestalla huristellessa ympäri saarta.

20211123_161257.jpg

Monten puutarha

Monten kukkulalle aikoinaan perustettu 7 hehtaarin puisto Monte Palace Tropical Garden on Madeiran suurin puutarha. Sijainti ei voisi olla kauniimpi, taustalla siintää sininen Funchalin lahti. Istahdamme puutarhan sisääntuloportin lähellä olevaan kahvilaan tutkailemaan lippujen mukana saatua karttaa, johon on merkattu puiston nähtävyyksiä ja kävelyreitti. Kuljimme puiston läpi karttaan merkityn reitin mukaan. Mitä erilaisempia puita ja pensaita, patsaita siellä ja täällä. Rauhallista ja vihreää. Palmuja, hortensioita, orkideoita. ja erilaisia vesiaiheita, karppilampia. Ihan huikea rauha ja tunnelma läpi puiston. 

IMG-20221123-WA0059.jpgIMG-20221123-WA0057.jpg20211124_135157.jpg20211124_130036.jpg

Monten kukkulalle olisi päässyt myös kaapelihissillä, tai bussilla. Me liikuimme Fiestalla. Auto oli meille sopiva liikkumisväline, vaikka välillä vähän hirvitti koukeroisia ja jyrkkiä pikkuteitä ajellessa. Monteen yritimme ensin lyhyintä (ja jyrkintä) mutkatietä. Tämä sattui olemaan sama tie, jota pitkin olkihattupäiset valkoisiin pukeutuneet carreirot kelkkailivat pajukelkoilla turistit kyydissään kohti Funchalia. Alunperin kelkoilla on ajettu tavaroita alas satamaan. Etsimme toisen reitin ja saatuamme auton parkkiin kävelimme matkalla puutarhalle katsomaan kelkkojen lähtöpaikkaa ja siellä olevaa kaunista kirkkoa "The Church of our Lady of Monte".

20211124_140803.jpg

Camara de Lobos-Ponta do Sol-Curral das Freiras

Seuraavana päivänä ajelimme rantatietä pitkin Ponta do Soliin lounaalle, menomatkalla pysäytimme Fiestan Churchillin maisemiin Camara de Lobosiin. Churchill lomailli Madeiralla tammikuussa 1950 ja ihastui tämän kalastajakylän maisemiin. Kalastajien ja Chuchillin ohella Camara de Lobos tunnetaan myös juomasekoituksistaan. Nikita sekoitetaan valkoviinistä, oluesta, vaniljajäätelöstä ja ananaksesta. Toinen juoma, jonka syntypaikkana pidetään Camara de Lobosin kylää, on poncha. Sen tärkein raaka-aine on saarella kasvaneesta sokeriruo'osta valmistettu brandy. Oleellista on, että juoma sekoitetaan sitä varten valmistetulla caralhinho-sekoittimella.

 20211125_110915.jpg

20211125_104023.jpg

20211125_103444.jpg

Curral das Freiras, Nunnienlaakso oli myös yksi kohteista, joka piti ehdottomasti nähdä. Parhaiten laakson kauneuden ja alhaalla olevan kylän näkee vuoren rinteessä olevalta Eira do Serradon näköalapaikalta. Ylhäältä näkee myös hyvin, miten eristyksissä laakso on. Ensimmäinen tie laaksoon rakennettiin 1960-1970-luvulla, sitä ennen laaksoon ei päässyt kuin kävelemällä. 2000-luvun alussa rakennettu tunneli paransi liikenneyhteyksiä. Laaksossa asuu nykyään noin 1700 asukasta. Huikea oli Fiestan reitti kiemurtelevaa tietä ensin näköalapaikalle ja siitä alas laaksoon. 

20211125_160015.jpg

Funchal

Funchaliin tutustuimme kävellen ensimmäisenä matkapäivänä ja parina muuna päivänä poikkesimme jostain päin tullessa tai jonnekin mennessä. 

Espada eli mustahuotrakala on Atlantin valtameressä 200 - 1700 metrin syvyydessä elävä kalalaji. Kala menehtyy pintaan nostettaessa paine-eron vuoksi. Sen pyynti on taloudellisesti merkittävää Pyreneitten niemimaan rannikolla ja erityisesti Madeiran vesillä. Espadan ja parin muun kalan ulkonäköä kävimme hämmästelemässä Funchalin kauppahallissa. Espadaa näytti olevan tarjolla melkein jokaisen ravintolan ruokalistalla. Kauppahallissa oli toki muutakin nähtävää kuin pohjakerroksen kalat, ylemmissä kerroksissa kukkia, hedelmiä, mausteita ja kaikkea.

20211127_103638.jpg20211127_103533.jpg20211123_155136.jpg

20211127_104408.jpg

Näköalapaikkoja..

Madeira on pullollaan huikeita näköaloja ja maisemia. Muutaman kilometrin päässä Camaro de Lobosista  nousee pystysuorana merestä  580 metriä korkea kalliojyrkänne Cabo Girao. Jyrkänteen reunalla on lasipohjainen skywalk, jolta voi tähystellä merelle tai alapuolella olevia viinivilejlyksiä. Taas oli korkeanpaikankammoisella pieni pohdinnan paikka ennen skywalkilla kävelyä.IMG-20221123-WA0011.jpg

Levadat

Madeiran juttu on Levadat eli vanhat kastelukanavat, joita saarelta löytyy yli 2 000 kilometrin pituudelta. Levadoita löytyy  muutamien kilometrien pituisista leppoisista kävelyistä koko päivän patikkaretkeen, osa aika hurjissakin rinteissä. Latasin puhelimeen WalkMe Appin, siitä on aika näppärä katsoa eri reittien karttoja ja kommentteja reiteistä.

Pico do Arieiro on Madeiran kolmanneksi korkein huippu (1818 m) Pico Ruivon ja Pico das Torresin jälkeen. Tie huipulle kiemurteli kapeana ja mutkaisena jyrkässä rinteessä ja auringon välillä pilkistäessä pilvien raosta huomasimme ajavamme sateenkaaren yläpuolella. Huipulla oli parkkipaikka ja jonkinlainen kahvila. Näköaloista emme pilvisenä päivänä päässeet nauttimaan.

Pico do Areiro on lähtöpaikka  Madeiran korkeimmalla, välillä pilvien yläpuolellakin, kulkevalle vaellusreitille PR 1 Vereda do Areeiro. Reitti johtaa Pico do Pico Ruivolle ja se taitaa olla Madeiran huimin päiväpatikka. Vaativuustasoltaan vaativa ja ei suositella korkeanpaikan kammoisille, siis meille.

20211124_150907.jpg

Keskiviikko oli levadapäivä, Walk me -appia selailemalla päädyin kahteen kohteeseen Vereda dos Balcoes ja Vereda da Ponta de Sao Laurenco.

Vereda dos Balcoes (PR11) on noin 2,7 km mittainen helppokulkuinen reitti, joka alkaa Ribeiro Friosta ja päättyy Balcoesin 860 metrin korkeudessa olevalle näköalapaikalle. Hyvällä säällä täältä näkee Madeiran korkeimmat huiput: 

balcoes.jpgIMG-20221123-WA0002.jpg

Huonolla säällä ei näe välttämättä mitään. Meille osui pilvinen sää ja näimme välillä pilkahduksen sieltä täältä. Taisimme pysäköidä auton vähän epävirallisemmalle parkkipaikalle, alkumatkan kiipesimme portaita ja tulimme Balcoesin polulle vähän sivukautta. Portaita lukuunottamatta myös oma reittimme oli helppokulkuinen.

 

IMG-20221123-WA0016.jpg

Vereda da Ponta de Sao Laurenco (PR8) on appin mukaan keskitason (keltainen) reitti, edestakainen matka noin 7,2 km. Reitille on helppo löytää. Ponta de Sao Laourencon niemelle vie yksi tie, joka päättyy parkkipaikkaan ja polku alkaa heti parkkipaikan reunasta. Alkumatkasta on loivat leveät portaat alamäkeen ja sitten ylämäkeen. Matkanteko on helppoa ja maisemat huikeita! Sitten alka jyrkkä nousu, polku kapenee, tuuli yltyy ja maisemat edelleen huikeita!

Osalle poluista on rakennettu jonkinmoinen turvakaide, vaijeria teräskeppien varassa. Kuvasta voi päätellä, miten turvalliselta vaijerikaide tuntui. Korkeanpaikankammoista reitti välillä vähän hirvitti, varsinkin kapeimmat irtokivien päällystämänt jyrkät nousu- ja laskuosuudet. 

20211126_122847.jpg

20211126_133912.jpg

IMG-20221123-WA0020.jpgIMG-20221123-WA0019.jpgIMG-20221123-WA0018.jpg

Jalkapalloa

Primeira Ligassa,pelaavan CS Maritimon  kotistadion, Estadio dos Barreiros, oli kävelymatkan päässä hotelliltamme. CS Maritimon kotiottelu osui viimeiselle Funchal päivällemme. Vähän pohdimme pitäisikö lipuja ostaa etukäteen jostakin, emme kuitenkaan lipunmyyntiä löytäneet mistään. 

Funchalissa oli koronan pikatestauspisteitä vähän joka puolella kaupunkia, maskipakko sisätiloissa ja kauppaan mennessä näytettiin vartijalle koronapassi. Jalkapallopeliin mentiin stadionin vieressä olevan pikatestiteltan kautta. Negatiivisen testituloksen kanssa pääsimme ostamaan liput otteluun. Stadionille mennessä näytimme lipun ja testituloksen, virkailija mittasi lämmön ja toinen ruiskutti annoksen käsidesiä. Maskit päässä kaikilla. Toiminta oli tehokasta ja sujuvaa.

maski.jpg

Viikko oli aivan liian lyhyt aika saareen tutustumiseen, Madeira on ehdottomasti toisenkin vierailun arvoinen matkakohde.

Yhteeneveto:

- 22.11. - 28.11.2021

-1442 eur (2 hlö)/ Tjäreborg, Sunclass Airlines

- lisäksi yöpyminen mennessä Airport Hotelli Pilotti, sis. auton pysäköinti ja lentokenttäkuljetukset.

lauantai, 7. tammikuu 2023

Hämeenlinna ja Vanajanlinna

Syksyllä 2020 kävimme naisten iskuryhmällä (Mamma ja tyttäret) Mustion linnassa. Matkasta jäi mieleen historiallinen ja vähän villiintynyt maisema ja huikea ravintolaelämys. Illallinen pitkällä kaavalla erinomaisen viinisetin kanssa.

mustio.jpg

Yhteen kuvaan ilta ja elämys tiivistettynä. Laatuaikaa hyvässä seurassa.


Vanajanlinna elokuussa 2021

Vanajanlinnasta lähdimme tavoittelemaan elämyksiä ja yhteistä leppoisaa tekemistä. Avecit otettiin tälle matkalle mukaan.

Vanajanlinnaan on mukavan matkan päässä kotoa, linnan historia on mielenkiintoinen ja kuvissa paikka näytti upealta. Siinä ne tärkeimmät valintaperusteet. Yöpymisen, 3 kpl 2h huonetta, varasimme hyvissä ajoin la-su yöksi. 

Sovimme tapaamisen Aulangolle; pieni kävelylenkki näkötornin ympäristössä ja kahvit  kahvilassa olivat mukava startti Vanajanlinnaan siirtymiselle. Illallisen söimme pitkällä kaavalla leppoisasti hotellin ravintolassa. 

20210808_091534.jpg20210808_091209.jpg20210808_091157.jpg20210807_152006.jpg

Ehkä odotukset olivat liian korkealla huikean Mustion linnan jälkeen tai sitten Vanajanlinna on vain isompien hääseurueiden ja sellaisten juhlapaikka ei niinkään pienille porukoille kuten me. Puitteet on kyllä todella komeat, ehkä palveluun ja asiakkaiden huomioimiseen saisi panostaa enemmän.

Sunnuntaina tutustuimme Hämeenlinnan nähtävyyksiin, vankilamuseoon, sotahistoriamuseoon ja Hämeen linnaan.

20210808_142934.jpg

keskiviikko, 10. marraskuu 2021

Unesco-bongareiden kesäretki

Suomessa on seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta (https://www.maailmanperinto.fi/). Kesän 2020 roadtripillä tutustuimme näistä kolmeen: Merenkurkun saaristoon, Vanhaan Raumaan ja Sammallahdenmäen pronssikautiseen hautaröykkiöalueeseen. Vuoden 2021 tavoitteena on rastittaa listalta melkein kaikki loput..

​​https://meriharakka.net/wp-content/uploads/2017/08/Unescokohteet.jpg

Unescon maailmanperintökohteet Suomessa. Kuva HS artikkelista. https://www.hs.fi/matka/art-2000005304894.html

Struven ketju on Pohjoisen jäämeren ja Mustanmeren välillä kulkeva kolmiomittausketju. Se on nimetty saksalaisen tähtitieteilijän Friedrich George Wilhelm Struven mukaan, joka loi ketjun 1800-luvun alussa. Struve selvitti kolmiomittaustekniikalla maapallon muotoa ja kokoa. Suomessa on noin 100 ketjuun kuuluvaa pistettä, näistä kuusi on Unescon listalla. Ensin ajattelin, että riittää kun käymme vain yhdessä, Oravivuoren pisteessä Korpilahdella. Nyt ajattelen toisin. Meidän täytyy tulevina kesinä käydä katsomassa; Stuorrahanoaivin piste Enontekiöllä, Aavasaksan pisten Ylitorniossa, Alatornion kirkko, Porlammin piste Myrskylässä ja Mustaviirin piste Pyhtäällä.

Kesän -21 reissuun lähdimme heti juhannuksen jälkeen maanantaina, ensimmäisenä lomapäivänä. Nelostietä pitkin, suunta kohti Korpilahtea ja Oravivuoren huippua.

Ennen Korpilahtea navigaattori opasti kääntymään hiekkatielle. Kymmenisen kilometria mutkittelua ja mäkiä vei meidät Oravivuoren parkkipaikalle, jossa oli ennestää kaksi autoa. Ei siis isoa ruuhkaa tällä "muistomerkillä". Noin kilometri reipasta kävelyä ylämäkeen hyvin opastettua reittiä pitkin. Polun varrella oli muutama penkki ja kivoja opasteita, joissa kerrottiin sekä kuljettu että jäljellä oleva matka. Kyllähän se kiipeäminen kannatti, näkymät olivat hienot. Varsinkin kun pienen epäröinnin jälkeen uskalsimme kiivetä näkötorniinkin.

20210628_161324%20%282%29.jpgIMG_20210820_181913.jpg

Vielä nim20210628_175124.jpget vieraskirjaan ja sitten takaisin kohti parkkipaikkaa. Oravivuori oli ehdottomasti pienen päiväretken arvoinen paikka.

Ensimmäisen yöpymisemme olin varannut mahdollisimman läheltä seuraavaa Unesco kohdettamme, Petäjäveden vanhaa kirkkoa. Petäjäveden vanhan kirkon maailmanperintöalueeseen kuuluvat kirkon lisäksi hautausmaa ja Lemettilän tila. Lemettilän tilalla on tilauksesta kahvi- ja ruokailupalvelua sekä mökki- ja maatilamajoitusta (Bed and Breakfast) läpi vuoden. Olin varannut meille huoneen tilan pihapiirissä olevasta  juhla- ja majoitustiloiksi kunnostetusta vanhasta kivinavetasta.

Tunnelmallisen majoituksen kruunasi  mahdollisuus uida Jämsänveden rannassa olevalla mökillä. Taitaa olla useampi vuosi edellisestä uintireissusta jonnekin muualle kuin Ylöjärven uimahalliin.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli aika tutustua Petäjäveden vanhaan kirkkoon. 

20210629_102141.jpg20210629_103552.jpg20210629_102203.jpg

Kirkko on rakennettu vuosina 1763 - 1765 Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla omin suunnitelmin.Klementinpojan pojanpoika Erik Jaakonpoika Leppänen vastasi kirkon kellotapulin rakentamisesta vuonna 1821. Kirkko jäi pois käytöstä vuonna 1879, kun pitäjään rakennettiin uusi kirkko Kirkkolahden vastarannalle. Vanhaa kirkkoa ei suunnitelmista huolimatta koskaan purettu. Kellot jätettiin tapuliin ja hautausmaata käytettiin edelleen. Vanhaa kirkkoa on hoidettu rakennusmuistomerkkinä 1920-luvulta asti. Unescon maailmanperintöluetteloon kirkko valittiin vuonna 1994 ainutlaatuisena esimerkkinä pitkän pohjoismaisen puukirkkoarkkitehtuurin ja hirsirakentamistaidon perinteestä. Kirkko on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan.

20210629_105025.jpg

Kuopio

Kirkkokierroksen jälkeen tie vei Kuopioon, jossa yöpaikkamme oli sataman ja kaupungin keskustan väliin sijoittuva pieni hotelli Jahtihovi. Lounaan söimme Kuopion torilla, muikkuja tietysti. Matkustajasatamassa  näimme saaristokaupungin kanavaristeily-kyltin vieressä lähdössä olevan laivan ja päätimme saman tien lähteä 1,5 tunnin iltaristeilylle. Risteilystä jäi vähän ristiriitaiset fiilikset saaristokaupungista.. hienoja taloja vieretysten ranta täynnä. Omaan makuun liian hienoa ja harkittua. Mukavammalta näyttivät pienemmät mökit, venevajat ja soutuveneet siellä täällä.

Trattoria Sorrenton huikean hyvä pasta ja lasillinen viiniä kruunasi helteisen kesäpäivän ja -illan kalakukko-kaupungissa. Keskiviikkona aamulla pois lähtiessä piipahdimme vielä Puijon näkötornilla. Olimme niin aikaisin liikkeellä että torni oli vielä suljettu. Hyppyrimäkien ihailun jälkeen matka jatkui Lapinlahden kautta Nilsiän Tahkovuorelle.

Hunajaa ja mansikoita

Lapinlahdella kohteenamme oli Hunajalähteen pieni itsepalvelumyymälä. Olli on Hunajalähteen mehiläispesäkummi ja halusimme käydä kummimehiläisten tuotteita ostamassa. Lapinlahden torilla oli muutama myyntikoju, pysähdyimme mansikkakaupoille ja istuimme hetken katselemassa kesäpäivän meininkiä.

IMG_20211107_183808.jpg

Nilsiän Tahkovuori

Sokos hotelli, keskellä kaikkea ja vastapäätä laskettelurinnettä, otti meidät iloisesti vastaan. Hotellissa oli hienosti huomiotu pandemia-ajan vaatimukset, etäisyys muihin oli mahdollista pitää kaikkialla etenkin aamiaisjärjestelyihin oli panostettu.

Illalla reippailimme suomen pisimmät portaat eli 1054 askelmaa huipulle! Vähän piti puuskuttaa välillä, mutta huipulle kapuamisen jälkeen oli ihan voittaja olo. Palkitsimme itsemme rinnebaarissa proseccolla, jätskillä ja oluella. Reitti alaspäin kulki Mäkiaution kalliorotkon ja laavun kautta. Kulkureitti on kunnostettu 2020 kesällä ja on osa alueen retkeilyreitistöä. Tahkolla olisi mainosti voinut reippailla useammankin päivän.

IMG_20210630_164148.jpg

20210630_150518%20%282%29.jpg

Juankoski here I come..

Juankoski 20 km kyltti sai meidät ajamaan Juankoskelle katsomaan Juicen toria ja patsasta. Eipä siellä oikein muuta sitten ollutkaan. Tori keskellä kylää ja patsas keskellä toria. Juicen patsaskuva kelpuutettiin myös epäsäännöllisesti täydennettävään patsaskuvakokoelmaamme. Patsaskuvasettiin ei lisätä kuvia vuosittain, eikä edes joka reissulta.

FB_IMG_1630246617382.jpg

Versailles 2015   -     Peräseinäjoki 2017   -   Riika 2019    -    Juankoski 2021

Kolin maisemissa

Koli on yksi Suomen tunnetuimmista ja suosituimmista kansallismaisemista. Näitä samoja Pielis-järvelle avautuvia maisemia ovat  ihailleet meitä ennen monet muutkin.Monet suomalaiset taitelijat, kuten Jean Sibelius, Eero Järnefelt ja Juhani Aho, ovat Kolilla vierailleet inspiraatiota etsimässä. Ukko-Koli on huipuista korkein yltäen 347 m meren pinnasta, melkein yhtä korkeita ovat viereiset Akka-Koli ja Paha-Koli. Ukko-Kolin uskotaan olleen pyhä paikka jo muinaissuomalaisille ja Paha-Kolilla kerrotaan olleen käräjäpaikan.Tarinan mukaan rikollisia olisi heitetty alas Paha-Kolin jyrkänteeltä. Joka selvisi pudotuksesta, oli syytön.  Akka-Kolin näköalapaikan alapuolella sijaitsee suosittu vihkipaikka Hiljaisuuden temppeli. Parkkipaikka melkein huipulla ja loppumatka hissillä takasivat sen, että kansallismaiseman ihailijoita riitti pilvisenäkin kesäpäivänä. Poikkesimme porukasta siinä, että emme jonottaneet hissiin vaan kävelimme parkkipaikalta.

20210701_171921%20%282%29.jpg20210701_171905%20%282%29.jpg20210701_170015.jpg

Yöpymisen olin varannut meille kahdeksi yöksi Herajärven retkeilykeskuksen aitasta. Tarkoituksemme oli retkeillä Herajärven maisemissa ja yöpyä sängyssä. Aitta itsessään olikin mainio yöpymispaikka, muuten olosuhteet eivät oikein vastanneet odotuksia. Majapaikan huoltorakennus, Herajärven tilan vanha päärakennus, oli palanut. Talon mukana oli palanut ilmeisesti paikan mukavuudetkin. Yksinäinen wc-pytty muistutti menneestä hiiltyneiden talon raunioiden keskellä. Huoltorakennuksen mukavuudet oli korvattu kolmella ulkohuussilla ja erillisellä vesikontilla. Ulkohuussien tyhjentäminen oli unohdettu, jokainen oli kukkuroillaan. Vessassa kävimme parkkipaikan vieressä olevassa puskassa ja parinkymmenen kilometrin päässä huoltoasemalla. Yksi yö aittamajoitusta näillä mukavuuksilla riitti. Seuraavaksi yöksi etsimme majapaikan toisaalta. Viinijärven leirintäalueella vietimme kaunista kesäpäivää ja -iltaa saunoen, uiden ja grillaillen.

Frisbeegolfia Outokummussa

Outokumpu osui sattumalta matkan varrelle. Pysähdyimme tehdasmuseon kahvioon jätskille ja jaloittelemaan, pysähdys venähti frisbeegolfkierroksen mittaiseksi. Olipahan hieno kokemus, vaihtelevat radat johdattelivat meidät vanhan tehdasalueen läpi. Kevyt museokierros yhdistettynä frisbeegolfiin.

20210703_124054.jpg

Valamon luostari 3.- 4.7.2021

Lauantai iltapäivällä n. 30 asteen helteessä vaihdoimme shortsit pitkäpunttisiin Valamon luostarin parkkipaikalla ja siirryimme vuorokaudeksi aivan toisenlaiseen maailmaan. Pikaisen majoittumisen jälkeen osallistuimme illan jumalanpalvelukseen, vigiliaan. Luostarin jumalanpalvelukset ovat avoimia kaikille. Kirkkoon voi mennä myös vain hetkeksi rukoilemaan sekä palvelusten aikana että kirkkojen muina aukioloaikoina. Näillä ohjeilla uskaltauduimme mukaan. Huoneessamme olevassa oppaassa ja myös Valamon sivuilla oli lisäksi hyvät ja selkeät ohjeet miten kirkossa ja palveluksissa toimitaan. Illan päätimme ravintola Trapesassa Valamolaisen teepöydän herkkuja maistellen. Teetä ja vadelmahilloa, suolakurkkuja smetanan ja hunajan kera, lohipiirakkaa, kaalipiirakkaa, kuivakakkua, pikkuleipiä, makeisia ja hedelmiä. 

20210703_192626.jpg

Matkan varrella Kerimäen kirkko ja Savonlinna

Valamosta ajelimme parin pysähdyksen taktiikalla kohti Imatraa. Tällekin reitille osui mielenkiintoisia pysähdyspaikkoja mm.Kerimäen kirkko ja Savonlinnan tori.

Matkalla Kerimäelle googlettelin kirkon historiaa. Mittakaavavirhe ei ollutkaan syy kirkon suureen kokoon, vaan on oikeasti haluttu tehdä iso kirkko. Historian mukaan kylään olisi haluttu kivikirkko ja siksi kirkon sisällä seinät on maalattu siten, että ne näyttäisivät kiviseiniltä. Sisätiloissa vaeltelun< päätteeksi istuimme hetkeksi  seuraamaan pian alkavan konfirmaation kenraaliharjoitusta.

Suuri puukirkko mäen päällä on aika hienon ja vaikuttavan näköinen julkisivun puolelta. Ajattelimme kävellä kirkon ympäri ja katsella vähän muutakin kuin pääsisäänkäyntiä. Se oli virhe. Takapihan puolelle muutaman vuosikymmen sitten  rakennettu karmea lisäsiipi olisi voinut jäädä näkemättä.

Savonlinnan torilla söimme lörtsyt lounaaksi, kävimme myös katsomassa edellisellä viikolla palanutta kerrostaloa.

20210704_121120.jpg

20210704_122746.jpg?1636304652

Imatran valtionhotelli

Hotelli ja koski olivat meille syyt yöpyä Imatralla. Valtionhotelli on pitkään ollut "täytyy joskus käydä"-listalla. Olemme molemmat käyneet Imatralla lapsuuden kesälomamatkalla, silloin linnamaista  Valtionhotellia on ihailtu vain kaukaa.

Hotelli on rakennettu vuonna 1903 ja se sijaitsee aivan Imatrankosken vieressä. Kosken kuohuja voi ihailla jopa suoraan hotellista. Meidän huoneemme oli kosken puolella ja ylimmässä kerroksessa. Huoneen pyöreä ikkuna oli sen verran korkealla, että ikkunasta maisemia ihaillakseen piti kiivetä jakkaralle.  Hotelliin kuuluu myös modernimpi puistohotelli, mutta se on ihan eri asia kuin upea jugendlinna.  

Kävimme kävelyllä kosken toisella puolella olevassa Kruunupuistossa ihmettelemässä hiidenkirnuja. Kruunupuisto on Suomen vanhin luonnosuojelualue. Se on perustettu Venäjän keisarin käskystä 1842.  Imatrankoski on listattu myös Suomen kansallismaisemien joukkoon.

Kruunupuiston Patopuistossa on myös suihkuallas, jossa veden pinnalla liukuu Imatran Impi. Veistos on huomionosoitus ihmisille, jotka ovat tehneet itsemurhan heittäytymällä Imatrankoskeen.

20210704_184002.jpg

20210704_181622.jpg

Hamina ja Saimaan kanava

Saimaan kanavaan tutustuimme Mälkiän sulun luona. Sulun vieressä sijaitsee Urho Kekkosen puisto ja pienen matkan päässä on Kanavamuseo. Kaksiosainen kuvanveistäjä Reino Puustisen suunnittelema muistomerkki Mälkiän sulun viereisessä puistikossa, kertoo kanavan rakentamisen historiaa: Saimaan kanava kulkee Lappeenrannasta Viipuriin. Ensi kerran se rakennettiin jo 1800-luvun puolivälissä. Sotien välillä itsenäinen Suomi uusi kanavaa, mutta työ jäi kesken talvisodan alkaessa. Pitkälti presidentti Kekkosen aikaansaannosta oli, että Saimaan kanava rakennettiin uudelleen 1960-luvulla ja laivaliikenne alkoi uudelleen vuonna 1968.

 

Porvoo

Matkan viimeisen yöpymisen olimme varanneet Porvoon vanhasta kaupungista, Jokikadun varren ranta-aitasta. Majoitus oli ihana ja idyllinen ja sen kruunasi saunominen aittaan rakennetussa saunassa. Taidamme olla saunanraikkaina pyyhkeinemme aika monen Porvoonkävijän valokuvissa. Päivällä tepastelimme vanhassa kaupungissa ristiin rastiin poikkeillen pikku putiikeissa.

20210705_152642.jpg?1636304639

Porvoon majapaikkamme keltaisessa talossa, saunamme ja vilvoitteluterassimme reunimmaisessa ranta-aitassa.

 

Repoveden kansallispuisto ja Kettulenkki

Viimeinen reissupäivä oli varattu Verlalle ja Repovedelle. Verlan museokierrokselle piti etukäteen varata paikat ja meillä oli varaus iltapäivälle. Ennen Verlaa suunnistimme pienelle kävelylenkille Repoveden kansallispuistoon.

Repoveden suosituin päiväreitti on Lapinsalmen parkkiapaikalta alkava vajaan viiden kilometrin mittainen Ketunlenkki. Reitin kohokohtia ovat Lapinsalmen riippusillan ylitys ja käsivoimin toimiva Ketunlossi.

Emme ole korkeiden paikkojen ystäviä ja riippusilta oli itselle ainakin koettelmus. 55 metriä pitkä silta ylittää Kapianveden 12 metrin korkeudessa. Ylitin sen hyvin vakaasti määrätietoisesti, ei käynyt edes mielessä katsella maisemia tai yhtään mitään muutakaan.

Repoveden kansallispuistosta jäi mieleen hyväkuntoiset polut ja selkeästi merkityt reitit kauniissa ja vaihtelevissa maisemissa. Edelliseen kun lisätään kansallispuiston kohtuullisen helppo saavutettavuus niin ei ole mikään ihme että paikka on niin suosittu.IMG-20211107-WA0002.jpg

IMG-20211107-WA0003.jpg

Verlan pahvitehdas ja puuhiomo

Verlan tehdasmiljöö liitettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Vanha puuhiomo ja pahvitehdas on säilytetty sellaisenaan kuin se oli toiminnan lakkautushetkellä heinäkuussa 1964. Kaikki koneet ovat vielä alkuperäisillä paikoillaan. Verlan tehtaan päätuote oli kuusipuusta pääsoin käsityönä ja ilman kemikaaleja valmistettu valkoinen puupahvi.

20210706_135356.jpg20210706_135159.jpg

Verlan tehdasmuseoon eli puuhiomoon ja pahvitehtaaseen voi tutustua ainoastaan oppaan johdolla. Museon omistaa ja sen ylläpidosta vastaa UPM.

Museokierros kestää noin tunnin. Moni miettii, että kannattaako sinne lähteä. Ehdottomasti kannattaa! Kierroksen myötä ymmärtää hyvin, ettei tehtaaseen voi tutustua ilman opasta. Opas herätti tehtaan eloon ja osasi hienosti kuvata tehtaan arkea ja puupöllin matkaa metsästä pahviarkiksi kuivaamon orsille. Kaikki koneet ovat vielä alkuperäisillä paikoillaan. Kierroksen päätteeksi katsoimme lyhytelokuvan, joka näyttää tehtaan täydessä toiminnassa sen viimeisinä toimintaviikkoina kesällä 1964. Tehdas suljettiin vähitellen työntekijöitä ja päättyvää toimintaa kunnioittaen. Vanhemmat työntekijät saivat halutessaan jatkaa Verlassa loppuun asti. Nuoremmat siirtyivät jo aikaisemmin Kuusankoskelle. Viimeisinä työpäivinä monilla naisista oli pyhäleninki työvaatteena, tiesivät olevansa osa historiaa ja päätyvänsä elokuvaan.

20210706_135235%20%282%29.jpg

 

lauantai, 18. heinäkuu 2020

Roadtrip 2020 Hailuoto-Raippaluoto-Rauma

Alkuperäisen vision mukaan kaksi juhannuksen jälkeistä viikkoa retkeilisimme Lofooteilla. Kevään 2020 korona-pandemia muutti kaiken, isompien asioiden lisäksi myös reissusuunnitelmat muuttuivat. Siirsimme Lofoottimatkan jonnekin tulevaisuuteen. Touko-kesäkuussa hallitus alkoi varovasti purkamaan kevään matkustus- ja muitakin rajoituksia. Kotimaan matkailuun jopa kehotettiin. Päätimme Ruotsi-Norja rengasmatkan sijasta tutustua Hailuotoon ja Raippaluotoon, viime metreillä roadtrippiin lisättiin vielä Rauma. Hailuoto oli meillä jo alkuperäisen vision ensimmäisen yön etappi.

Hailuoto 23.-25.6

Luotolainen, tikkuri ja tikkuröijy. Perinteisellä kalastajaneuleella on monta nimeä. Hailuotolaiseen liittyvien tarinoiden innostamana neuloin luotolaispaidan viime talvena. Suomalaisesta lampaan villasta, niin kuin se kuuluu tehdä. Tikkuripaita oli myös hyvä syy vierailla Hailuodossa.

luotolainen.jpg

Tikkuröijy syntyi 1800-luvun alun Hailuodossa alunperin kalastajien ja metsästäjien työvaatteeksi. Suomen lampaan villasta neulottu vaate kesti tuulessa, sateessa ja pakkasessa. Ei hiostanut kesällä ja suojasi hyttysiltä.

"Luotolaisia ovat neuloneet äidit ja tyttäret pääasiassa talon miesväelle. Perinteen säilymistä pidettiin kunnia-asiana. Se on ollut poropeukalo, joka ei ole osannut paitaa neuloa. Neule on ollut kalastajien perusvaate ja heidän työvaatteensa. Juhlavaatteena kalastajilla on ollut paras villapaita ja naimisiinkin he ovat menneet morsiamen neulomassa paidassa. Neule on ollut kalastajien tuntomerkki. Eri kylillä on ollut oma paitakuviointi ja paitoihin on saatettu neuloa myös omistajan nimikirjaimet. Hukkumistapauksessa perheelle on saatettu lähettää vain vainajan villapaita, jonka vaimo on pystynyt tunnistamaan neulomakseen. Mantereella luotolainen on voitu tunnistaa paidan perusteella, koska niitä ei ole muualla valmistettu." -www.punomo.fi-

finferries.jpg

Hailuotoon kuljetaan lautalla. Lauttamatka on ilmainen ja kestää suunnilleen 25 min. Siltayhteys saareen on toteutumassa 2023-2026. Menomatkalla odottelimme lauttarannassa noin 15 minuuttia ja ajoimme lautalle. Paluumatka torstaina aamupäivällä ei ollut ihan niin sujuva. Satamaan saapuessamme näimme lautan lähtevän ja seuraava lähti tunnin päästä.

Yövyimme  Marjaniemen majakkapihan aitassa ja saareen tutustuimme tiistai illan ja keskiviikon aikana pyöräillen. Ensimmäisen illan pyörälenkillä jo opimme, että kaikki polut eivät ole ajettavissa. Aika ajoin rengas juuttui hiekkaan ja etenemään pääsi ainoastaan taluttamalla. Hyttyset ja paarmat hyökkäsivät heti kun matkavauhti hidastui. Iltalenkille suunnistimme ajatuksella ajellaan polkuja ja katsotaan mitä löytyy.  Saaren pohjoisrannalle vuonna1858 rakennetun merimerkin, Keskiniemen Pookin, suuntaan lähdimme Marjaniemestä. Merimerkkiä ei meidän iltalenkillemme osunut.

instakosste.jpg

Keskiviikkona poljimme ristiin rastiin, kilometrejä kertyi 46. Edellisillan kokemuksesta viisastuneina suihkimme hyttysmyrkkyä reippaan annoksen jo lähtiessä. Päätimme myös pysyä kunnollisilla teillä. Ensimmäisena ajoimme asfalttitietä kohti Pöllää. Kutukarin lintutornin opasteen kohdalla jo unohdimme päätöksen ajaa vain kunnollisilla teillä. Lintutornille menevä tie muuttui kapeaksi ja töyssyiseksi tien tapaiseksi ja kulki loppuosan matkasta lehmälaitumella. Laitumen asukkaita emme onneksi nähneet. Tornista tähyilimme maisemia ja lintuja. Hailuoto on kuulema lintuharrastajan paratiisi ja siellä on tavattu yli 300 lintulajia. Me tunnistimme tiiran ja lokin. Lintutornilta palasimme takaisin Pöllän tielle ja ajoimme lentokentälle, jonne asfalttitie päättyi. Käännyimme takaisn ja suuntasimme kohti Hailuodon keskustaa.

Luomupanimon tuotteista maistoimme Laakeria ja vehnäolutta, joista ensin mainittu oli oikein hyvää. "Onneksi tätä on vain tällainen pikkumuki" oli kommenttini vehnäoluesta. En ole mikään suuri oluen ystävä, tummat ja kaikki oudonmakuiset ovat kauhistus. Panimon kanssa samassa pihapiirissä olevassa Luovon Puojissa myydään luotolaineuleiden lisäksi muitakin paikallisia käsitöitä ja tietty lankaa. Puojin kanssa samassa rakennuksessa on Hailuoto-seuran galleriat Luoto ja Peräkamari. Tutustuimme Yksi ja kolme  tikkuröijyä näyttelyyn.

Hautausmaan, Luovon Puojjn ja olutpanimon jälkeen poljimme Ulkokarvoon katsomaan betonista tilataideteosta, Organumia. Teoksen jokaisella betonikupolilla on oma nuottia vastaava resonannssinsa ja kupolit toimivat äänenvahvistimina. Hetken aikaa huhuilimme kupoleissa ja ihmettelimme ääniä, hyttysten hyökätessä päätimme jatkaa matkaa kohti Marjaniemeä..

hailuoto.jpg

Aittamajoitus ei sisältänyt käytännössä muuta kuin aitan ja sähkön. Majoitus oli näillä keleillä ihan ok, olimmehan suurimman osan ajasta pyöräilemässä tai kävelemässsä jossain päin saarta. Sateen sattuessa olisimme varmaan  riemusta kiljuen ja epäröimättä hetkeäkään vaihtaneet viereiseen Luotsihotelliin, jossa kävimme aamiaisella. Iltapalan söimme rantabaarissa, cafe Kaijassa. Saaren ainoat ruokapaikat ovat Marjaniemessä, tämän huomasimme etsiessämme pyöräreissullamme lounaspaikkaa kylän keskustasta. Pyöräilypäivän lounaan kuittasimme kaupan kolmioleivillä ja huoltoasemalta ostetulla jäätelöllä. Torstai aamuna lähdimme ajelemaan kohti Vaasaa ja Merenkurkun saaristoa.

Raippaluoto - Replot 25.-27.6.

Raippaluoto on Suomen merialueiden neljänneksi suurin saari ja entinen kunta merenkurkun rannikolla, Mustasaaren kunnassa. Saaren yhdistää mantereeseen elokuussa 1997 liikenteelle avattu Raippaluodon silta.

Olimme varanneet Norra Vallgrundista kahdeksi yöksi pienen punaisen mökin "Abbis Lillstugan". Mökki oli pitsiverhoineen ja vinoine ovineen kuin suoraan sadusta. Herttaisen pienen tuvan pihapiirin lampaat, kanat ja kissat lisäsivät tunnelmaa entisestään. Auringon paisteisella terassilla teimme ja söimme aamupalat ja iltapalat ja nautimme kesälomasta.

IMG_20200710_134343.jpg

Merenkurkun saaristo lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2006 Suomen ensimmäisenä ja tähän mennessä ainoana luontoperintökohteena. Yhdessä Ruotsin Korkearannikon kanssa se on parhaita paikkoja maailmassa  viimeisimmän jääkauden aiheuttaman maankohoamisen havannoimiseen.

Raippaluodon sillan kupeessa sijaitseva Merenkurkun saariston vierailukeskus, Maailmanperintöportti on erinomainen  kohde alueen historiaan tutustumiseen. Päänäyttely Weichsel ja aulan infopiste Littorina kertovat maailmanperinnön historian tarinaa: kuinka jääkausi, maankohoaminen, aallot ja jää ovat vaikuttaneet saaristomaisemaan ja ihmisten elämään.

Maailmanperintöportilta lähdimme kohti Svedjehamnin kalastajakylää ja Saltkaretin näkötornia. Svedjehamnin idyllinen kalasatama odotti meitä Björköntien päässä. Satama-alue täynnä punaisia venevajoja, erilaisia pieniä veneitä ja laitureita ja tunnelmia jostakin menneiltä ajoilta. Helteisenä  kesäpäivänä näky oli kuin postikortista.

IMG_20200626_121603.jpg

Saltkaretin näkötornista on hienot näkymät joka suuntaan. Ylhäältä saa hyvän käsityksen pitkulaisista De Geer -moreeneista, ns. pyykkilautamoreeneista, jotka näyttäytyvät samansuuntaisina selänteinä nousten esiin vedestä tasaisin välimatkoin. Tornin tasanteilla olevissa opasteissa  kerrotaan vanhan, 1930-luvulle asti toimineen kalasatama Bodbackin historia, faktoja maankohoamisesta, etäisyydet Uumajaan ja paljon paljon muuta. Kannattaa kiivetä.
IMG_20200626_123908%20%282%29.jpgIMG_20200626_123851%20%282%29.jpgIMG_20200626_122833%20%282%29.jpg

Illansuussa lähdimme vielä pienelle pyörälenkille, ajoimme Sommarösundin uimarannan kautta Vallgrundin merivartioasemalle. Paluumatkalla poikkesimme katsomaan Norra Vallgrundin satamaa. Rantaviivaa somisti täälläkin pitkä rivi sinne tänne ripoteltuja punaisia ranta-aittoja.

20200626_171055%20%282%29.jpg

Lauantaina siirryimme Mustasaaresta Raumalle. Matkalla kävimme Kristiinankaupungissa katsomassa miltä näyttää Kissanpiiskaajankuja, Suomen kapein kaksisuuntainen katu.

Seuraava yöpaikkamme oli Pihalan saunakamari,Vanhan Rauman sydämessä. Pihala on hieno esimerkki huolella hoidetuista ja remontoiduista rakennuksista. Alkuperäinen 1700 luvulta peräisin ollut saunarakennus on purettu, tilalle rakennettu uusi on tehty vanhaa kunnioittaen. Sisustus oli tarkkaan harkittu jokaista yksityiskohtaa myöten... upea kokonaisuus.

IMG_20200718_162450.jpg

Vanha Rauma on ollut UNESCOn maailmanperintöluettelossa vuodesta 1991. Se valittiin listalle esimerkkinä elävästä ja hyvin hoidetusta vanhasta pohjoismaisesta puukaupungista. Pihalan kirjahyllyssä oli, vänrikki Stoolin tarinoiden lisäksi, kattava valikoima Vanhaan Raumaan ja sen kunnostamiseen liittyviä teoksia.

20200628_095753.jpg

Iltapala pitkällä kaavalla Wanhan Rauman Kellarissa ja seuraavan päivän salaattilounas Puistokahvilassa, kruunasivat lyhyen vierailumme. Ennen lähtöä oli suunnitelmissa vielä käydä katselemassa Kiikartornista maisemia. Harmiksemme torniin ei päästy, mutta tornin juurelta seurailimme käynnissä olevia venekisoja "Finnish open powerboat championship".

Sammallahdenmäki

Kotimatkalle osui vielä yksi maailmanperintökohde. Raumalta n. 20 km Tampereen suuntaan sijaitsee Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue. Se valittiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1991. 

Röykkiöalue kertoo skandinaavisella pronssikaudella ja varhaisella rautakaudella (1500–500 eKr.) Länsi-Suomessa eläneen yhteisön uskonnosta ja hautaustavoista. Vajaan kilometrin mittaisella alueella sijaitsee 36 muodoltaan ja kooltaan erilaista hautaröykkiötä. Suurinta ja tunnetuinta alueen latomuksista kutsutaan vanhan tarun mukaan Kirkonlaattiaksi. Kansantarinan mukaan sen arveltiin olevan hiisien keskenjäänyt kirkko. 

Matkan jälkeen

Roadtripin jälkeen pyörähdimme kotona pesemässä pyykit ja jatkoimme toiseksi lomaviikoksi mökkeilemään Vaskuulle. Mökkiviikkoon mahtui auringonpaistetta ja sadetta, pyöräilyä, kalastelua ja oleilua. 

Rodtripistä jäi mieleen hieno helteinen viikko ja mahtavat majoitukset. Pihala ja Abbis Lillstuga ovat ensimmäiset airbnb-kokemuksemme. Kaikki toimi hienosti, majoitus ja tilat vastasivat erinomaisesti niista annettuja kuvauksia. Suomen seitsemästä maailmanperintökohteesta tälle matkalle osui kolme. Kyllä ne jäljellä olevatkin täytyy käydä katsomassa ja paljon muutakin nähtävää löytyy maan rajojen sisältä.

20200703_222243.jpg

sunnuntai, 29. joulukuu 2019

Futisturisteina Lontoossa 5.-9.12.2019

Kesän roadtripin jälkeen suunnittelimme loppuvuodelle jalkapalloreissua Saksaan, Dortmundin peliin. Itsenäisyyspäivä osui tänä vuonna perjantaille. Kahdella ylimääräisellä vapaapäivällä järjestyi joulukuun alkuun reilusti pidennetty viikonloppu, torstaista maanantaihin. Joulukuun alussa aloitin myös uudessa työpaikassa, eli kolme työpäivää ja sitten reissuun!

Pienen suunnittelun jälkeen matkakohde vaihtui Dortmundista Lontooseen, Bundesliigasta valioliigaan. Lontoossa kävimme koko perhe yhdessä 2007 loppuvuodesta ja vuosi tai pari myöhemmin kävimme Mamman, Riinan ja lasten kanssa, "äidit&lapset" matkalla. Tällä laskuopilla on edellisestä Lontoon matkasta ainakin 10 vuotta.

Meille sopivimmat lennot (hinta+aikataulu) löytyivät Norwegianilta ja majoituksen varasimme tuttuun tapaan booking.comin kautta. Aikainen aamulento Helsinki-Vantaalta kannusti meitä ajelemaan Helsinkiin jo edellisenä iltana ja yöpymään hotellissa lentokentän naapurissa. Airport hotelli Pilotin huonehintaan sisältyi myös lentokenttäkuljetukset ja auton pysäköinti matkan ajaksi. Homma toimi hyvin, tehdään siis toistekin.

Norwegian lentää Gatwickin kentälle, josta pääsee sujuvasti junalla Lontoon keskustaan. Juna-asema ja Norskin terminaali ovat suunnilleen vierekkäin ja junamatka Kings Crossin/St Pancrasin asemalle kestää noin 45 min. Asuntomme oli reilu vartin kävelymatkan päässä St Pancrasin asemalta, Laystall str ja Mount Pleasant kadun kulmassa.. ja noin kilometrin päässä siitä missä Bookingin varaussivusto kertoi varausta tehdessä asunnon olevan. Lähimmät underground-asemat olivat Farringdon ja Chancery Lane.

King Crossista  löytyy monen Harry Potter fanin pyhiinvaelluskohde.

IMG_20191229_140443.jpg

Aikainen aamulento ja kahden tunnin aikaero tarkoitti sitä, että jo aamupäivällä istuimme junassa, menossa kohti Lontoon keskustaa. Avainten haku ja sisäänkirjautuminen asuntoon oli kuitenkin vasta klo 15 jälkeen. Suurkaupungissa keksii päiväksi kyllä hyvin ohjelmaa, mutta matkalaukkuja ei todellakaan huvita  raahata mukana koko aikaa. Ystävämme Google auttoi jälleen: Surffaillessani löysin tieni mutkatonta.com blogiin, josta  löytyi erinomaiset vinkit ja ohjeet BagBnb-palveluun. Appi puhelimeen ja laukut säilöön, simppeliä ja toimivaa. Käytimme Appia ja samaa säilytyspaikkaa myös lähtöpäivänä. Kiitos vielä bloggarille hyvästä vinkistä ja ohjeista.

Ilman matkalaukkuja haahuilimme Harrodsilla ja Primarkissa, saimme hoidettua matkan shoppailuosuuden jo ennen majoittumista.

Lauantain Valioliigan ottelun lisäksi aikaa riitti myös toiseen peliin, Lontoon tarjonnasta valitsimme perjantaina 6.12. pelattavan Englannin mestaruussarjan ottelun Millwall - Nottingham Forest. Lippujen ostaminen Millwall- peliin hoitui näppärästi seuran omilta sivuilta. Toimitustavaksi sai valita postitus, tai nouto (collect) ennen peliä stadionilta. Koska matkaan oli enää pari viikkoa aikaa ja posti oli lakossa + sunnilleen kaikki muut tukilakossa, oli lippujen nouto ennen peliä ainoa vaihtoehto. Varasin haluamamme paikat, ruksasin vaihtoehdon "collect" ja maksoin liput. 

Pelipäivänä lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle. Lähimmältä underground-asemalta (Canada Water) oli reilun parinkymmenen minuutin patikkamatka, teollisuusalueen keskellä olevalle,The Den stadionille. Stadion ei näyttänyt joulukuisessa vesisateessa mitenkään houkuttelevalta ja olimme niin aikaisin liikkeellä, että portit olivat vielä kiinni. Lähdimme etsimään ruokapaikkaa ja päädyimme noin kilometrin päästä löytyneen pubin kautta paikallisen fish&chips- pikaruokalan annoksia maistelemaam. Liput saimme stadionin lipunmyynistä nimellä varustetussa kirjekuoressa.MillWall.jpg

Ottelu ei ollut loppuunmyyty, mutta tunnelmaa riitti silti. "Let em come" laulu kajahti fanikatsomosta pelaajien saapuessa kentälle. "No one likes us, we don't care.." kuultin myös. Peli päättyi tasan, kotijoukkueen onnistuessa viimehetkillä tasoituksessa. Kotimatkalle vaihdoimme undergroundin overgroundiin, koska South Bermondsey asema oli aivan stadionin vieressä ja oyster-kortti kelpaa myös overground-juniin. Yhtään ei myöskään houkutellut enää umpipimeässä talsia takaisin samaa reittiä Canada Wateriin. Ja olihan siinä toki tunnelmaa odotella junaa Millwall fanien  keskellä. "No one likes us, we don't care.."

IMG-20191226-WA0021.jpg

Lauantai iltapäivällä oli vuorossa valioliigan ottelu Tottenham - Burnley, upouudella Tottenham Hotspur stadionilla. Lippujen osto valioloiigan otteluun ei ole ihan niin simppeliä kuin mestaruussarjan peliin. Seuran jäseneksi liittymällä saa, lippujen tullessa myyntiin, oikeuden ostaa yhden lipun/jäsenyys. Myöhemmässä vaiheessa on mahdollista ostaa useampia lippuja, tosin paikat vouvat tällöin olla missä päin stadionia tahansa. Opiskelin futisfoorumilta muiden kokemuksia ja vinkkejä eri lippukauppiaista ja eri mahdollisuuksista tulla huijatuksi. Tottenhamin sivuilta löytyy lista virallisista yhteistyökumppaneista/lippukauppiaista. Tuolta listalta valikoitui GO Sport travel. Valitsin 4 vierekkäistä paikkaa haluamastani hintaluokasta (=halvimmasta) ja maksoin 480 euroa. Tilausvahvistuksen sain heti sähköpostitse ja otteluliput lähetettiin sähköpostilla noin viikkoa ennen peliä. Hyvin toimi.

Lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle, matkustustapana jälleen yhdistelmä underground ja overground. Asemilla oli tungosta ja kaikilla näytti olevan sama suunta, eli kohti White Hart Lane overground asemaa. Hotspur stadion on otettu käyttöön tänä vuonna ja sen sanotaan olevan Euroopan ja ehkä koko maailman älykkäin stadion. Hieno ja iso se oli ainakin. Ja loppuunmyyty, eli noin 62 300 katsojaa näki illan ottelun.

IMG_0530.jpgIMG_0535.jpg

Puitteet olivat mahtavat ja yleisön viihtymiseen ja palveluun oli todellakin panostettu. Henkilökuntaa, erilaisia myyntipisteitä, vessoja, yms..kaikkea oli riittävästi. Etukäteen olin lukenut jonkun jutun  oluttuopin täyttämisen nopeuttamiseksi kehitetyistä hanasta ja pohjasta täytettävistä oluttuopeista - sekin ihme siis nähtiin, näytti näppärältä ja nopealta. Fanituotekaupasta shoppailtiin kaulahuivit, pipo ja vähän joulupalloja.

Kotijoukkue voitti selkein lukemin ja ottelun lopussa huomasi saman ilmiön kuin Suomessa minkä tahansa lajin katsomossa -yleisö lähtee vähän ennen pelin loppua. Ärsyttävää, ei se kotimatka siitä kuitenkaan ratkaisevasti nopeudu ja lyhene. Järjestelyt pelasivat hienosti myös ottelun päättyessä; selkeät opasteet ja reitit asemalle ja henkilökuntaa opastamassa matkan varrella ja myöskin asemalla.

Perheen jalkapallofaneille ja ei niin-fanillekin nämä kaksi iltaa olivat hienoja elämyksiä. Tapahtumien keskinäisessä vertailussa, fiilismittarilla mitattuna, Millwall parempi. Kyllähän yli 60 000 katsojasta ääntä lähtee, mutta kun tunne&lataus puuttuu niin vie 13 000 katsojan alemman sarjan ottelu huomattavasti heikommalla stadionilla kirkkaasti voiton. 

IMG_20191227_123503.jpg

Tämän matkan kulttuurikohteeksi valittuun British Museumiin suunnistimme sunnuntaina. Museon nettisivuilta löytyy vinkkeja erilaisiin lyhyisiin ja pidempiin museokierroksiin. Ostimme museon ovelta painetun kartan, jonka mukaan kiersimme. Tämän reitin varrelle osuivat mm. Rosetta's Stone, The Lewis Chessmen, Aztec Serpent, Hoa Hakananai'a, ja paljon paljon muuta. Aamupäivän aikana näimme vain murto-osan tarjonnasta. Päätin, että seuraavalla vierailulla osallistun opastetulle kierrokselle, ehkä parillekin.IMG_20191227_221448.jpg

Museosta kävelimme Chinatowniin lounaalle. Päivän menu; ankkaa, possua ja vähän kaikkea.

Toinen tämän matkan kulttuurikohde oli brittipubi Clerkwellissä, The Crown Tavern. Kerrotaan, että Stalin ja Leninn tapasivat täällä ensimmäisen kerran vuonna 1905. Herroista ei näkynyt merkkiäkään, me maistelimme muutamia lajeja tarjolla olleesta valikoimasta.

IMG-20191226-WA0015.jpg

Viiden matkapäivän aikana liikuimme pääasiassa metrolla (underground) tai paikallisjunalla (overground). Askeleitakin kertyi joka päivälle minimissään 15 000.

Maksutapana metroon käy mikä tahansa sirukortti, laskutus tapahtuu vyöhykkeiden mukaan. Kortti leimataan portilla matkan alkaessa ja päättyessä, tällä ajatuksella lähdimme liikkeelle. Osuuspankin korttimme toimivatkin ensimmäisellä matkalla, eivät enää toisella. Portilla seisokeleva avulias virkailija neuvoi meitä ottamaan yhteyttä omaan pankkiimme. Kiinni pysyvän portin vierestä soitin OP asiakaspalveluun:

- "..Kaikki näyttää olevan kunnossa ja korttia ei ole suljettu..mutta sattuisko teillä olemaan jotain muuta korttia mukana, sellaista joka toimisi?" 

-  "No ei satu olemaan, olemme OP:n asiakkaita ja siksi meillä on nämä Osuuspankin kortit.."

Puhelun päätyttyä kävelimme lippuautomaatille, josta ostimme ja latasimme oyster- kortit. Kortti käy maksuvälineenä suunnilleen kaikkiin julkisiin kulkupeleihin. Torstaina latasimme kaikille 20 puntaa, joka riitti sunnuntai-iltapäivään asti. Loppusaldona kulkemiset 5 päivän ajan yhteensä 30 puntaa/hlö (+ kortin hinta 5 puntaa).

Muut faktat:

Lennot Norwegian:  620,80 eur (4 hlö meno-paluu, 2 matkalaukkua)

  •  Helsinki-Vantaa to Gatwick to 5.12. klo 8.00 - 9.10
  • Gatwick to Helsinki-Vantaa ma 9.12. klo 19.50 - 23.50

Majoitus

Booking.com: Airport hotelli Pilotti 234 eur (2 x 2h huone)

Booking.com: City Apartments 724 eur

Jalkapallo:  Millwall 145,32 eur/ 4 lippua ja Tottenham 480 eur/ 4 lippua


Buckinghamin palatsin nurkalla kävimme tutkimassa mitä on 12 vuoden aikana tapahtunut. Kuvan perusteella on tapahtumia ollut omassa elämässä enemmän kuin palatsin ympäristössä.

IMG_20191228_001303.jpg