Alkuperäisen vision mukaan kaksi juhannuksen jälkeistä viikkoa retkeilisimme Lofooteilla. Kevään 2020 korona-pandemia muutti kaiken, isompien asioiden lisäksi myös reissusuunnitelmat muuttuivat. Siirsimme Lofoottimatkan jonnekin tulevaisuuteen. Touko-kesäkuussa hallitus alkoi varovasti purkamaan kevään matkustus- ja muitakin rajoituksia. Kotimaan matkailuun jopa kehotettiin. Päätimme Ruotsi-Norja rengasmatkan sijasta tutustua Hailuotoon ja Raippaluotoon, viime metreillä roadtrippiin lisättiin vielä Rauma. Hailuoto oli meillä jo alkuperäisen vision ensimmäisen yön etappi.

Hailuoto 23.-25.6

Luotolainen, tikkuri ja tikkuröijy. Perinteisellä kalastajaneuleella on monta nimeä. Hailuotolaiseen liittyvien tarinoiden innostamana neuloin luotolaispaidan viime talvena. Suomalaisesta lampaan villasta, niin kuin se kuuluu tehdä. Tikkuripaita oli myös hyvä syy vierailla Hailuodossa.

Tikkuröijy syntyi 1800-luvun alun Hailuodossa alunperin kalastajien ja metsästäjien työvaatteeksi. Suomen lampaan villasta neulottu vaate kesti tuulessa, sateessa ja pakkasessa. Ei hiostanut kesällä ja suojasi hyttysiltä.

"Luotolaisia ovat neuloneet äidit ja tyttäret pääasiassa talon miesväelle. Perinteen säilymistä pidettiin kunnia-asiana. Se on ollut poropeukalo, joka ei ole osannut paitaa neuloa. Neule on ollut kalastajien perusvaate ja heidän työvaatteensa. Juhlavaatteena kalastajilla on ollut paras villapaita ja naimisiinkin he ovat menneet morsiamen neulomassa paidassa. Neule on ollut kalastajien tuntomerkki. Eri kylillä on ollut oma paitakuviointi ja paitoihin on saatettu neuloa myös omistajan nimikirjaimet. Hukkumistapauksessa perheelle on saatettu lähettää vain vainajan villapaita, jonka vaimo on pystynyt tunnistamaan neulomakseen. Mantereella luotolainen on voitu tunnistaa paidan perusteella, koska niitä ei ole muualla valmistettu." -www.punomo.fi-

Hailuotoon kuljetaan lautalla. Lauttamatka on ilmainen ja kestää suunnilleen 25 min. Siltayhteys saareen on toteutumassa 2023-2026. Menomatkalla odottelimme lauttarannassa noin 15 minuuttia ja ajoimme lautalle. Paluumatka torstaina aamupäivällä ei ollut ihan niin sujuva. Satamaan saapuessamme näimme lautan lähtevän ja seuraava lähti tunnin päästä.

Yövyimme  Marjaniemen majakkapihan aitassa ja saareen tutustuimme tiistai illan ja keskiviikon aikana pyöräillen. Ensimmäisen illan pyörälenkillä jo opimme, että kaikki polut eivät ole ajettavissa. Aika ajoin rengas juuttui hiekkaan ja etenemään pääsi ainoastaan taluttamalla. Hyttyset ja paarmat hyökkäsivät heti kun matkavauhti hidastui. Iltalenkille suunnistimme ajatuksella ajellaan polkuja ja katsotaan mitä löytyy.  Saaren pohjoisrannalle vuonna1858 rakennetun merimerkin, Keskiniemen Pookin, suuntaan lähdimme Marjaniemestä. Merimerkkiä ei meidän iltalenkillemme osunut.

Keskiviikkona poljimme ristiin rastiin, kilometrejä kertyi 46. Edellisillan kokemuksesta viisastuneina suihkimme hyttysmyrkkyä reippaan annoksen jo lähtiessä. Päätimme myös pysyä kunnollisilla teillä. Ensimmäisena ajoimme asfalttitietä kohti Pöllää. Kutukarin lintutornin opasteen kohdalla jo unohdimme päätöksen ajaa vain kunnollisilla teillä. Lintutornille menevä tie muuttui kapeaksi ja töyssyiseksi tien tapaiseksi ja kulki loppuosan matkasta lehmälaitumella. Laitumen asukkaita emme onneksi nähneet. Tornista tähyilimme maisemia ja lintuja. Hailuoto on kuulema lintuharrastajan paratiisi ja siellä on tavattu yli 300 lintulajia. Me tunnistimme tiiran ja lokin. Lintutornilta palasimme takaisin Pöllän tielle ja ajoimme lentokentälle, jonne asfalttitie päättyi. Käännyimme takaisn ja suuntasimme kohti Hailuodon keskustaa.

Luomupanimon tuotteista maistoimme Laakeria ja vehnäolutta, joista ensin mainittu oli oikein hyvää. "Onneksi tätä on vain tällainen pikkumuki" oli kommenttini vehnäoluesta. En ole mikään suuri oluen ystävä, tummat ja kaikki oudonmakuiset ovat kauhistus. Panimon kanssa samassa pihapiirissä olevassa Luovon Puojissa myydään luotolaineuleiden lisäksi muitakin paikallisia käsitöitä ja tietty lankaa. Puojin kanssa samassa rakennuksessa on Hailuoto-seuran galleriat Luoto ja Peräkamari. Tutustuimme Yksi ja kolme  tikkuröijyä näyttelyyn.

Hautausmaan, Luovon Puojjn ja olutpanimon jälkeen poljimme Ulkokarvoon katsomaan betonista tilataideteosta, Organumia. Teoksen jokaisella betonikupolilla on oma nuottia vastaava resonannssinsa ja kupolit toimivat äänenvahvistimina. Hetken aikaa huhuilimme kupoleissa ja ihmettelimme ääniä, hyttysten hyökätessä päätimme jatkaa matkaa kohti Marjaniemeä..

Aittamajoitus ei sisältänyt käytännössä muuta kuin aitan ja sähkön. Majoitus oli näillä keleillä ihan ok, olimmehan suurimman osan ajasta pyöräilemässä tai kävelemässsä jossain päin saarta. Sateen sattuessa olisimme varmaan  riemusta kiljuen ja epäröimättä hetkeäkään vaihtaneet viereiseen Luotsihotelliin, jossa kävimme aamiaisella. Iltapalan söimme rantabaarissa, cafe Kaijassa. Saaren ainoat ruokapaikat ovat Marjaniemessä, tämän huomasimme etsiessämme pyöräreissullamme lounaspaikkaa kylän keskustasta. Pyöräilypäivän lounaan kuittasimme kaupan kolmioleivillä ja huoltoasemalta ostetulla jäätelöllä. Torstai aamuna lähdimme ajelemaan kohti Vaasaa ja Merenkurkun saaristoa.

Raippaluoto - Replot 25.-27.6.

Raippaluoto on Suomen merialueiden neljänneksi suurin saari ja entinen kunta merenkurkun rannikolla, Mustasaaren kunnassa. Saaren yhdistää mantereeseen elokuussa 1997 liikenteelle avattu Raippaluodon silta.

Olimme varanneet Norra Vallgrundista kahdeksi yöksi pienen punaisen mökin "Abbis Lillstugan". Mökki oli pitsiverhoineen ja vinoine ovineen kuin suoraan sadusta. Herttaisen pienen tuvan pihapiirin lampaat, kanat ja kissat lisäsivät tunnelmaa entisestään. Auringon paisteisella terassilla teimme ja söimme aamupalat ja iltapalat ja nautimme kesälomasta.

Merenkurkun saaristo lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2006 Suomen ensimmäisenä ja tähän mennessä ainoana luontoperintökohteena. Yhdessä Ruotsin Korkearannikon kanssa se on parhaita paikkoja maailmassa  viimeisimmän jääkauden aiheuttaman maankohoamisen havannoimiseen.

Raippaluodon sillan kupeessa sijaitseva Merenkurkun saariston vierailukeskus, Maailmanperintöportti on erinomainen  kohde alueen historiaan tutustumiseen. Päänäyttely Weichsel ja aulan infopiste Littorina kertovat maailmanperinnön historian tarinaa: kuinka jääkausi, maankohoaminen, aallot ja jää ovat vaikuttaneet saaristomaisemaan ja ihmisten elämään.

Maailmanperintöportilta lähdimme kohti Svedjehamnin kalastajakylää ja Saltkaretin näkötornia. Svedjehamnin idyllinen kalasatama odotti meitä Björköntien päässä. Satama-alue täynnä punaisia venevajoja, erilaisia pieniä veneitä ja laitureita ja tunnelmia jostakin menneiltä ajoilta. Helteisenä  kesäpäivänä näky oli kuin postikortista.

Saltkaretin näkötornista on hienot näkymät joka suuntaan. Ylhäältä saa hyvän käsityksen pitkulaisista De Geer -moreeneista, ns. pyykkilautamoreeneista, jotka näyttäytyvät samansuuntaisina selänteinä nousten esiin vedestä tasaisin välimatkoin. Tornin tasanteilla olevissa opasteissa  kerrotaan vanhan, 1930-luvulle asti toimineen kalasatama Bodbackin historia, faktoja maankohoamisesta, etäisyydet Uumajaan ja paljon paljon muuta. Kannattaa kiivetä.

Illansuussa lähdimme vielä pienelle pyörälenkille, ajoimme Sommarösundin uimarannan kautta Vallgrundin merivartioasemalle. Paluumatkalla poikkesimme katsomaan Norra Vallgrundin satamaa. Rantaviivaa somisti täälläkin pitkä rivi sinne tänne ripoteltuja punaisia ranta-aittoja.

Lauantaina siirryimme Mustasaaresta Raumalle. Matkalla kävimme Kristiinankaupungissa katsomassa miltä näyttää Kissanpiiskaajankuja, Suomen kapein kaksisuuntainen katu.

Seuraava yöpaikkamme oli Pihalan saunakamari,Vanhan Rauman sydämessä. Pihala on hieno esimerkki huolella hoidetuista ja remontoiduista rakennuksista. Alkuperäinen 1700 luvulta peräisin ollut saunarakennus on purettu, tilalle rakennettu uusi on tehty vanhaa kunnioittaen. Sisustus oli tarkkaan harkittu jokaista yksityiskohtaa myöten... upea kokonaisuus.

Vanha Rauma on ollut UNESCOn maailmanperintöluettelossa vuodesta 1991. Se valittiin listalle esimerkkinä elävästä ja hyvin hoidetusta vanhasta pohjoismaisesta puukaupungista. Pihalan kirjahyllyssä oli, vänrikki Stoolin tarinoiden lisäksi, kattava valikoima Vanhaan Raumaan ja sen kunnostamiseen liittyviä teoksia.

Iltapala pitkällä kaavalla Wanhan Rauman Kellarissa ja seuraavan päivän salaattilounas Puistokahvilassa, kruunasivat lyhyen vierailumme. Ennen lähtöä oli suunnitelmissa vielä käydä katselemassa Kiikartornista maisemia. Harmiksemme torniin ei päästy, mutta tornin juurelta seurailimme käynnissä olevia venekisoja "Finnish open powerboat championship".

Sammallahdenmäki

Kotimatkalle osui vielä yksi maailmanperintökohde. Raumalta n. 20 km Tampereen suuntaan sijaitsee Sammallahdenmäen pronssikautinen hautaröykkiöalue. Se valittiin Unescon maailmanperintölistalle vuonna 1991. 

Röykkiöalue kertoo skandinaavisella pronssikaudella ja varhaisella rautakaudella (1500–500 eKr.) Länsi-Suomessa eläneen yhteisön uskonnosta ja hautaustavoista. Vajaan kilometrin mittaisella alueella sijaitsee 36 muodoltaan ja kooltaan erilaista hautaröykkiötä. Suurinta ja tunnetuinta alueen latomuksista kutsutaan vanhan tarun mukaan Kirkonlaattiaksi. Kansantarinan mukaan sen arveltiin olevan hiisien keskenjäänyt kirkko. 

Matkan jälkeen

Roadtripin jälkeen pyörähdimme kotona pesemässä pyykit ja jatkoimme toiseksi lomaviikoksi mökkeilemään Vaskuulle. Mökkiviikkoon mahtui auringonpaistetta ja sadetta, pyöräilyä, kalastelua ja oleilua. 

Rodtripistä jäi mieleen hieno helteinen viikko ja mahtavat majoitukset. Pihala ja Abbis Lillstuga ovat ensimmäiset airbnb-kokemuksemme. Kaikki toimi hienosti, majoitus ja tilat vastasivat erinomaisesti niista annettuja kuvauksia. Suomen seitsemästä maailmanperintökohteesta tälle matkalle osui kolme. Kyllä ne jäljellä olevatkin täytyy käydä katsomassa ja paljon muutakin nähtävää löytyy maan rajojen sisältä.